Camilla sai väistyä aika ajoin muiden kirjojen tieltä ja siksi lukeminen oli hidasta, mutta varmaa. Kuten jo totesin aiemmassa Läckberg -postauksessani, päätin lukea Läckbergit aikajärjestyksessä ja tämä oli toinen kirja, jossa Patrick ja Erica ratkovat rikoksia Fjällbackan saaristomaisemissa. Jos edellisessä kirjassa oli pimeää ja kylmää, tässä riitti hellettä.
Löydetään kuollut nainen ja tämän alta kaksi vanhaa luurankoa, naisten nekin. Luurangot tunnistetaan 70 -luvulla kadonneiksi kahdeksi tytöksi. Heidän katoamisensa ei ole koskaan selvinnyt ja uusi ruumis herättää kysymyksiä voisiko sama murhaaja edelleen olla kyseessä. Murhantutkimus vie Patrickin lähelle uskonnollista yhteisöä ja yhtä tiettyä sukua. Suku tulee eteen jokaisessa tutkimuksen vaiheessa tavalla tai toisella. Onko se vain sattumaa...
Erica sen sijaan tuskistelee loppuraskauden, kuumuuden ja yllättävien vieraiden kanssa. Tässä tapauksessa Erican rooli on sivustakatsoja, kun se ensimmäisessä kirjassa oli suuri. Tietämättä seuraavista, pohdin kasvaako rooli vai jääkö Erica edelleen sivustakatsojaksi.
Arvasin ja en arvannut murhaajaa. Kuvittelin olevani oikeassa, mutta kirjailija huijasi minua luulemaan olevani väärässä, vaikka olinkin oikeassa. Pidin siitä. On aina kiva lukea kirja, joka ei ole täysin suoraviivainen, joka leikittelee lukijan tulkinnoilla ja oletuksilla. Tässä se onnistui ihan ok. Ei siis huikeasti, mutta kivan yllättävästi.
Seuraava teos odottaa jo olohuoneen pöydällä aloittamista. Pohdin vain, jaksanko aloittaa samaa sarjaa heti kolmatta perään vai annanko ajatusten tasoittua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti