Arttu Tuominen: Vaiettu

Harvoin enää käy niin, että kirjan julkaisupäivää seuraavana päivänä myydään kirjakaupassa "eioota". Näin kuitenkin kävi tämän teoksen kohdalla. Jouduin sitä ihan odottamaan muutaman päivän. Toki kotikaupungin kirjailija saa massat liikkeelle, mutta olin kuitenkin hämmentynyt ja samalla äärimmäisen onnellinen, sillä mikään ei ole hienompaa kuin kirjojen ostaminen, toki myös niiden lainaaminen.

Ja kyllä olen nyt täysin puolueellinen tätä kirjoittaessani eli sekin säännöllinen kommentoija, joka aina haluaa tulla Arttua dissaamaan, niin kyllä vain näin on. Olen Porista, parkkeeraan videofilmejä myyvän liikkeen edessä oleviin vinoparkkeihin ja arvostan merituulta.

Vanha mies yritetään tappaa kaksi kertaa. Toinen vanha mies hirtetään. Jäljet alkavat johtaa toiseen maailmansotaan ja suomalaisiin sotilaisiin, jotka kuuluivat SS-joukkojen Wiking -pataljoonaan, joka osallistui operaatio Barbarossaan eli Saksan hyökkäykseen Neuvostoliittoon. Asia, josta on vaiettu yhtä lailla kuin siitä, oliko Suomi Saksan liittolainen vai uhri. 

Tällä kertaa vakiokaartista eniten sijaa saa Paloviita, jonka parisuhdeongelmat ovat käsittelyn kohteena. On mukavaa lukea kirjasarjoja, joissa pystyy seuraamaan henkilöiden elämää pidemmälle ja etenkin sitä, kuinka kirjailija niitä kehittää. Mielestäni tässä on onnistuttu oikein mainiosti jälleen. Jokainen tuttu poliisi saa hieman enemmän lihaa luittensa ympärille. 

Kirja kulkee loogisesti. Murhan ratkaiseminen ei tässä teoksessa ole ehkä ihan keskiössä. Sodanaikaiset tapahtumat on helppo ohittaa, vaan onko oikein ohittaa ne. Onko kauhuteoille perusteluja ja riittääkö perusteluksi erityistilanne? Sitä olen itsekin aina ajoittain pohtinut, mitä olisin itse tehnyt, kenen joukoissa olisin seissyt. Vuosikymmenten takaa on helppo tehdä valintoja, mutta hetkessä kaikki on näyttäytynyt hyvin erilaisena. 

Kirja toi hyvin vahvasti mieleeni Jo Nesbon Punarinnan, jossa käsitellään norjalaisia Saksan joukoissa toisessa maailmansodassa taistelleita miehiä. Ja tietenkin siinäkin oli tapahtunut henkirikos. Toinen yhtäläisyys oli päähenkilön osalta, kummatkin olivat tavallaan kadonneet sodassa ja luoneet identiteettinsä uudelleen. Sinänsä tämä ei haitannut lukemista, toi siihen vain enemmän moniulotteisuutta. Hyvin oli jälleen tehty taustatyö historiallisten faktojen osalta. Oksman henkilönä on itse asiassa erinomaisesti luotu juuri pätemään missä milloinkin. Saa hyvin kuljetettua faktat tarinaan ilman, että se tuntuisi päälleliimatulta. 

Kysymys, joka löytyy kirjan takakannesta: Jos valhetta elää riittävän pitkään, muuttuuko se todeksi?, kuvaa kirjaa todella hyvin. Valheita on monenlaisia, toiset unohtaa heti ne sanottuaan, toiset herättävät öisin. Vastaus kysymykseen saa jäädä lukijan pohdittavaksi.

Sebastian Fitzek: Paketti (äänikirja/e-kirja)

Jokin jumi avautui tämän kirjan myötä tai sitten kirja vain oli niin hyvä ja koukuttava, että en pystynyt pitämään näppejäni ja korviani siitä erossa. Nyt kirjailijan jälkikäteen googlanneena en ihmettele reaktiotani. Fitzek on Saksan suosituimpia kirjailijoita, jonka kirjoja on myyty miljoonia. Titteli on ansaittu.

Emma on lukkiutunut kotiinsa sen jälkeen, kun hänet on raiskattu hotellissa. Raiskaaja oli Parturi, joka on myös tappanut lukuisia muita naisia. Emma on psyykkisesti hajalla, eikä tiedä, mitä enää uskoa tai kehen luottaa. Eräänä aamuna postinkantaja jättää hänelle naapurille kuuluvan paketin. Tästä lähtee purkautumaan todella hämmentävä tapahtumien ketju. Emman vainoharhaisuus saa myös lukijan epäilemään tämän mielenterveyttä ajoittain.

Kirjassa kuvataan tapahtumia eri aikatasoilla ja ratkaisu on onnistunut, tosin melko tyypillinen tällaisissa psykologisissa trillereissä. Toisaalta muuta tyypillistä en teoksesta juuri löytänyt, vaan sen ratkaisut ja tarinankerronta oli ihanan tuoretta ja yllättävää. Yllättävä on adjektiivi, jolla kuvaisin teosta eniten. Se oli yllättävä aivan loppuun asti, mutta ei missään vaiheessa lukijaa aliarvioiva.

Päähenkilö on kirjassa epäluotettava tai ainakin lukija saa sen kuvan, sillä Emman ajatukset ja epäilykset tuntuvat harhaisuudelta, joka selitettävissä traumaattisella lapsuudella ja myöhemmällä raiskauksella. Kuitenkin lukija haluaa olla Emman puolella, ymmärtää tätä. Se vain tuntuu niin kovin vaikealta.

Kirjailija luo aivan loistavan, koukuttavan tunnelman. Olen todella iloinen, että löysin kirjan aivan sattumalta Storytelista. Lukijana äänikirjassa on Outi Vuoriranta, minulle ennestään tuntematon, mutta erittäin hyvin onnistunut lukija. En tietenkään kyennyt pysyttelemään pelkästään äänikirjassa, vaan ihan pakko oli lukea myös osa e-kirjana, koska olen vain niin malttamaton.

Suosittelen lämpimästi kaikille psykologisten jännäreiden ystäville ja myös muille, jotka haluavat kenties yllättää itsensä tai antaa itsensä tulla yllätetyksi. 

Tuomas Niskakangas: Roihu (äänikirja/e-kirja)

Täytyy sanoa heti alkuun, että kirja hämmensi minua. Se myös innosti. Sai ottamaan asioista selvää. Paikoin se turhautti. Väliin se imaisi minut mukanaan vain sylkeäkseen minut taas pois sisuksistaan. Ehkä hieman dramaattisesti kuvatut ajatukset teoksesta, mutta lukumatkalla oli monenlaisia tunteita. 

Kirja on dystooppinen (toivottavasti) kuvaus Suomesta. Epätasa-arvoisuus varallisuuden jakautumisessa on jakanut Suomen köyhiin ja rikkaisiin. Oikeistoon ja vasemmistoon. Jälkimmäinen suunnittelee vallankumousta, edellinen haluaa pysyä vallan kahvassa hinnalla millä hyvänsä. Kumpi on paha ja kumpi hyvä vai onko edes hyviä?

Pääministeri Leo Koski joutuu keskelle painajaista, jossa hän ei voi tietää kehen voi luottaa. Vastapuolella on vasemmiston nouseva tähti Emma Erola, joka on johtamassa vallankumousta. Ovatko he vain pelinappuloita vai onko heillä todellista valtaa? Mikä on suunnitellut vallankumouksen takana? Kuka on mystinen Peregrino?

Kirjassa riittää käänteitä, vaikka se tapahtuu vain muutaman vuorokauden sisään. On takaa-ajoja, ampumista, räjähdyksiä, maanalaisia tunneleita, salaliittoja jne. Ajoittain tunsin kadottavani kirjan punaisen langan, se kyllä löytyi aina uudelleen, mutta aiheutti sen, että kirjan loppuun saattaminen kesti yllättävän kauan, vaikka loppujen lopuksi pidin siitä kovasti.

Erään Nesbon kirjan jälkeen olen alkanut epäillä kaikkea totuutena pitämääni jännäreissä. Tämän kirjan osalta epäilin vasemmiston ajattelun taustalla olevaa ajattelua, mikä osoittautui kuitenkin todeksi. Thomas Pikettyn teos pääoman jakautumisesta nykymaailmassa oli hienosti tuotu osaksi teosta. Muutenkin koko tapahtumaketju oli valitettavan uskottava. 

Kirja toi toki mieleen Remeksen teokset paikoittain, mutta kirjassa oli aivan oma tunnelmansa ja suuntansa. Se ei ollut yhtä mukaansa tempaava, mutta tavallaan kovin koukuttava ja osaksi jännitys säilyi aivan viimeisille sivuille saakka. 

Kirja on Helsingin Sanomien talouden ja politiikan toimittaja Niskakankaan ensimmäinen teos ja sellaiseksi varsin mainio. Kirjailijan siviiliammatti selittää paljon myös kirjan teemoja ja syvyyttä, joilla niitä käsitellään.

Lukijana mainio Jukka Pitkänen, jonka äänestä en edelleenkään saa tarpeekseni.

Julia Quinn: To Sir Philip, with Love (äänikirja)

Luettavana on tällä hetkellä muutama melko aiheeltaan raskas kirja, jotka tuntuvat taistelevan vastaan. Oli siis pakko keventää. Mikäs keventäisikään paremmin kuin aivoton romantiikka, eipä juuri mikään. Kyseessä siis jo viides Bridgerton -kirja. Täytyy myöntää, että ihan pikkaisen kyllästyttää jo. Toisaalta yksittäisenä kirjana varmaan ihan ok, tosin hieman keveä juonirakenne, mutta tarkoitukseensa ihan hyvä.

Nyt avioliiton satamaan purjehtii Brigertonien vanhapiika Eloise, joka karkaa keskellä yötä kirjeenvaihtotoverinsa Sir Philipin luo. Philip on esittänyt ehdotuksen avioliitosta ja Eloise kyllästyneenä perheensä painostukseen päättää tehdä viimein oman ratkaisunsa. Mukana ovat kaksoset, ilkeät lastenhoitajat, sairaudet, kukat jne. 

Eipä tämän tyylisiä teoksia ole järkeä ruotia loputtomasti, koska niissä ei vain ole yksinkertaisesti kauheasti ruodittavaa. Tämä teos oli mielestäni sarjan tähän astisista teoksista huonoin ja juoneltaan kevein. En missään vaiheessa täysin koukuttunut, toki hieman, vaikka lopputulos onkin varsin selvä jo alusta asti. Aina sitä odottaa yllätystä tai jotain omaperäistä juonikuviota, mutta turhaan.

Jotenkin tänä aamuna maistui jo paljon paremmalle nuo vakavat aiheet, joten kirja ajoi asiansa. 

Äänikirjana nämä ovat ihania. Pidän kovasti lukijasta Rosalyn Landorista. Hän ääntää erinomaisen selkeästi, että pystyn kuuntelemaan vaivatta 1,25 nopeudella, jopa 1,5 nopeudella. Hyvä tapa pitää englanninkielinen romanttinen sanasto kunnossa.

Jarett Kobek: Sodassa maailmaa vastaan, XXXTentacionin surullinen ja uskomaton tarina (arvostelukappale)

Olen keski-ikäinen valkoinen heteronainen hyvinvointivaltiosta. En ole rap-musiikin kohderyhmää, en ehkä tämän kirjankaan. Olen kuitenkin todella tyytyväinen, että luin sen. Kävi jopa vähän vanhanaikaisesti. Ajattelin vain lukevani muutaman ekan sivun, ottavani sellaisen ennakkofiiliksen ja paneutuvani teokseen vasta, kun kesken olevat kirjat olisivat luettu. Tietäähän sen, miten kävi. 

Vaikka et olisi ikinä kuullutkaan XXXTentacionista, niin tämä kirja kannattaa lukea. Se on toki surullinen tarina jälleen yhdestä nuorena kuolleesta räppäristä, mutta se on myös tarina nykyhetkestä ja sen raadollisuudesta. Se kertoo yhteiskunnallisesta epätasa-arvosta ja musiikkiteollisuuden ahneudesta. 

XXXTentacion kuoli 20 vuotiaana, kun häntä ammuttiin kaulaan. Tarinan loppu on siis liiankin tuttu rapskenessä. Kirja ei yritä tehdä XXXTentacionista marttyyria tai mässäillä kuolemalla. Se ei ole sen tyyppinen kirja, päinvastoin, kirja kertoo surullisen tarinan maailmastamme ja kuinka siellä nousee kuuluisuuteen.

Kirja pohjautuu XXXTentacionin tweetteihin. Tavallaan hän kertoo itse omaa tarinaansa. Kirjailija sijoittaa tweetit onnistuneesti uutisvirtaan. Hän yhdistää rap-artistin Yhdysvaltoja vaivaamaan epätasa-arvoon, me too -liikkeeseen ja ahneuteen. Erittäin onnistuneesti vielä. Kirja laittaa pohtimaan sosiaalisen median roolia siinä, mitä ostamme, kuuntelemme ja ajattelemme. Millaisia asioita nostetaan esiin, mitä arvostetaan. XXXTentacion oli tavallaan uhri, vaikka olikin väkivaltainen rikollinen. Hän oli rehellinen nuori mies, jolla oli ongelmia itsehillinnän kanssa ja joka haki paikkaansa tässä maailmassa. Pyysi apua ja sitä saamatta asettautui muottiin, joka oli hänelle etukäteen annettu.

Tyttäreni kuuntelee norjalaisen black metallin ohella myös nykyrap-musiikkia. Yksi tähän astisen elämäni kaameimmista kokemuksista syntyi myös tämän kautta, kun löysin itseni Blockfestin lavan edustalta keskeltä hyllyvää teinilaumaa. Siinä keski-ikäistyvä powermetal-äiti sai todella taistella henkisen ja fyysisen selviytymisen puolesta. Ymmärrän kuitenkin musiikin suosion. Aiheet liittyvät usein ahdistukseen, ulkopuolisuuteen, masennukseen, siihen, mitä on olla nuori. 

Jäin pohtimaan omaa suhdettani mediaan, nettiin, someen. Vaikka ainakin kuvittelen pystyväni erottamaan totuuden fiktiosta, en ole aina täysin varma. Vaikka kuvittelen valintojen olevani omiani, ovatko ne kuitenkaan. Näihin kysymyksiin kirja minut jätti.

Kirjaa lukiessa annoin muusikkoja riistävän Spotifyn soittaa minulle XXXTentacionin tuotantoa. Jos olet kuvitellut nykyrapin olevan kuin Eminem, yllätyt. Se on paljon muuta. Tässä minua eniten koskettanein biisi.

Harri Linnera: Suomalaisia pahan mielen tarinoita (arvostelukappale)

Kun olisin tiennyt mihin itseni laitoin, kun kustantajalta tämän kirjan pyysin arvioitavaksi. Kirja on nimensä mukaisesti täynnä tarinoita, jotka eivät lopu toivoon tai ajatukseen valoisammasta tulevaisuudesta. Ne loppuvat jätekasaan, maan alle, vankilaan tai haisevaan loukkoon. Niitä ei kannata lukea, jos haluaa nauttia kauniista kielikuvista tai voihkailla romanttisten kohtausten pyörteissä. Niitä kannattaa kyllä lukea, jos haluaa jotain rosoista, rumaa.

Kirja on hyvin kirjoitettu, kielikuvat ovat rosoisia ja rumia, yleensä onnistuneita. Kirjan tarinat ovat sitä itseään, pahaa mieltä. Muutama teksti sai minut todella pahalle mielelle, muutama ehkä hymähtelemään, ei sentään nauramaan. Kirjan henkilöt ovat epäonnistuneita surkimuksia tai sitten ylimielisiä rikollisia. Kenellekään heistä ei käy hyvin, vaikka jotkut jopa selviävät. Pidin tätä teosta kuitenkin kiinnostavana, tarinat olivat pääsääntöisesti jouhevia ja etenivät loogisesti. Muutama tarina, kuten kirjan pisin, Kesäkuun kuudes päivä, eteni hieman epäselvästi. Ehkä tarkoituksella, ehkä ei. 

Tarinoiden pituudet vaihtelevat yhdestä kahdesta sivusta useaan kymmeneen. Se ei haitannut. Myös lyhyisiin tarinoihin oli saatu mukaan paha mieli. Jännä kuinka muutamalla lauseella lukija jo vääntää suupielensä alaspäin. 

Kansitaide oli kirjassa harvinaisen onnistunut. Nappasin kuvan kustantajan (Kovasana) sivustolta. Se kertoo kirjan fiiliksestä erinomaisesti. 

Luin kirjaa novelli kerrallaan. Sillä tavoin sain itseni (useimmiten) ihan hyvälle tuulelle novellien välissä. Pari kertaa huomasin kyllä ahmaisevani useammankin tarinan kerralla. Suosikkitarinakseni muodostui Lemmen kutsu, jonka nimi on hieman harhaanjohtava ja joka ehkä osittain oli myös hyvän mielen tarina.

Suosittelen kirjaa mukavaksi vaihteluksi tekopirteiden itsehoito-oppaiden (joita en lue) oheen. Tai vaikka yltiöromantiikan vastapainoksi (näitä kyllä luen, liikaakin). 

Tuomas Mattila: Hammasratas (arvostelukappale)

Olen ollut virkamies, en tosin EU:ssa, mutta julkisella sektorilla. Tiedän, miltä tuntuu ahdistua töissä. Miltä tuntuu epäillä tai kyseenalaistaa työtään. Tiedän myös, miltä tuntuu jättää irtisanomisilmoitus. Tiedän sen keveyden tunteen, joka siitä syntyy.

Hammasratas

Eu-virkamies Joel Pääkkönen on vain kadonnut ja jättänyt jälkeen muistiinpanot, jotka on koottu tähän kirjaan. Näin kirjaa kuvataan. Näin kirja etenee. Ja täytyy myöntää, että pidin kovasti. Joel Pääkkösen mieli rakoilee kirjan kuluessa. Lukija pääsee kurkistamaan hänen jo täysin psykoottisiin ajatuksiin ja salaliittoteorioihin. Päivä päivältä merkinnät muuttuvat oudommiksi, harhaisemmiksi.

 

Kirjassa on aivan loistavia kielikuvia. Erinomaisia kuvauksia virkamiehen elämästä. Se on surullinen tarina nykyajan työelämästä ja sen paineista sekä virkakoneiston hammasrattaiden elämästä. Virkamiehet uurastavat tehden tärkeitä papereita ja päätöksiä, jotka toisaalla joutuvat suoraan roskakoriin ja unholaan. 

Olen kovin tyytyväinen, että tartuin kirjailijan tarjoukseen lukea kirja. En ehkä olisi sen luo muutoin löytänyt. Kirjan teema on minulle ehkä liian henkilökohtainen, haava edelleen liian avoin. Mutta nyt vähän kuin arvaamatta aloin lukea teosta, enkä ole katunut. Olen eheytynyt Joelin mukana, ainakin osittain, pystyn jo nauramaan asioille, jotka ennen olivat liian vaikeita. 

Kirja sai minut nauramaan, hymähtelemään, myhäilemään saman mielisenä. Se sai myös ajattelemaan omaa uraani virkamiehenä ja olemaan onnellinen, että ymmärsin hypätä pois rattaasta ennen kuin oli liian myöhäistä. Toivon, että Joel Pääkköselle mikään ei ollut liian myöhäistä. 

Kirja on myös kuvitettu. Kuvat luovat tekstin kanssa kiinnostavan kokonaisuuden. Kuin päiväkirjan kirjoittaja olisi myös piirrellyt ajatuksiaan paperille. Kuvat ovat hyvin osuvia ja tuovat tekstiin vielä oman leimansa. Pidin ajatuksesta kovasti.

Kirjailija kuvaili kirjaa Kafkamaiseksi ja sen kyllä allekirjoitan. Lukija on ajoittain hukassa, uskoako kertojaa vai ei. Onko tämän todellisuus oikeaa vai mielikuvitusta? Mikä onkaan totuus? Ja kuka oikein on Luis Mori?

Elokuvasta Nykyaika