lauantai 26. marraskuuta 2011

Sophie Jordan: Liekki

Lohikäärmeihmisiä, kiellettyä rakkautta, teini-iän ongelmia siitä on tämä kirja tehty. Tällä kertaa yliluonnollinen olio on lohikäärmeeksi muuttuva nuori tyttö, jonka äiti pelastaa omalta laumaltaan ja vie asumaan autiomaahan ihmisten kaupunkiin. Hän tapaa lohikäärmemetsästäjän, johon rakastuu. Kyseessä siis kielletty rakkaus, huoh, kuinka Romeo ja Julia -maista...

Tämä oli lukupinossani jo jonkin aikaa, kunnes pakon sanelemana (joku oli varannut) aloin lukemaan. Läheltä piti, että olisin jättänyt kokonaan lukematta. Takakansi ei saanut täysin vakuutettua kirjan hyvyydestä. Onneksi luin. Kirja oli tosi kiva. Luin sen todella nopeasti, semiahmien. Tarina vei mukanaan ja lohikäärmeeksi muuttuva ihminen olikin paljon kiinnostavampi kuin etukäteen ajattelin. Vaikka tarina itsessään ei sisällä kovinkaan paljon uusia elementtejä entisine poikaystävineen ja cheerleader-ilkimyksineen, toi lohikäärmeys sen uuden elementin.

Hyvin samantapainen tämä on kuin esim. Punaiset tulppaanit tai jopa Twilight, se ei kuitenkaan häirinnyt minua tippaakaan. On toisaalta mukava lukea jotain, mistä suunnilleen tunnistaa rakenteen ja rungon. Ei kaiken tarvitse olla täynnänsä uutuutta. Suosittelen siis esim. edellisten kirjojen ystäville ja kaikille fantasian ystäville.

4 kommenttia:

  1. Taitaapa olla allekirjoittanut varaaja :D tosin katsoin että Sampolassa on yksi hyllyssä, ettei sen sinänsä pitäisi vaikuttaa.. Eilen tuli viesti että olisi haettavissa, juuri kun olin jo menossa töihin, joten eilen en ehtinyt hakea ja tänään heräsin vasta iltapäivällä joten maanantaihin jäi nouto (olin siis viime illan+yön töissä).
    Olen nyt innostunut varailemaan, kun tuntuu ettei näitä oikein muuten saa lainaan, ja halvemmaksi se tulee varata kuin ostaa omaksi :/

    VastaaPoista
  2. Ei ole sitten toi mun kirja, sillä ehdin vasta eilen lukea loppuun. Itse ole myös alkanut varailla, kun ei yksinkertaisesti riitä rahat ostaa jokaista kirjaa. Täytyy sitten investoida sellaisiin superhyviin. Tosi hyvin kyllä Porin kirjastojen varaukset hoituvat ja kirjan saa todella nopeasti, ainakin tähän asti.

    VastaaPoista
  3. Hauska sattuma, että laitoit tästä Liekistä arvostelun! Itse nimittäin kiikutin kyseisen kirjan kotiin pari päivää sitten, mutta en ole ehtinyt vielä lukea. Kiinnosti kovasti tuo lohikäärme-idea. Arviosi perusteella vaikuttaa juuri sellaiselta kuin odotinkin! Kivakiva! :)

    VastaaPoista
  4. Veikkaan että se on se Sampolan oma, joka odottelee siellä..

    Hyvin hoituvat varaukset tuoola ja erittäin hyvä valikoima heillä on noita nuorten enkunkieleisiä kirjoja.. Ihan yllätyin tässä kesällä kun ne hokasin.. Tosin tuosta uudesta palautusautomaatista en hirveästi piittää, aika hidasta kun palauttaa useamia kirjoja kerralla..

    VastaaPoista