On kuin olisi möyrinyt maan alla
salakäytävissä ja muistoissani on vain epäröiviä muistikuvia kaikesta, mitä
koin siellä. On hengästyttävä olo, sellainen, että ei tiedä pitäisikö levähtää
vai onko levännyt jo tarpeeksi.
Tartuin kirjaan epäröimättä ilman
mitään ennakkoajatuksia tai –asetelmia. En ollut nähnyt, kuullut tai lukenut
kirjasta mitään ennen ensi kosketustani. En kyllä ymmärrä, miten tämä on
saattanut livahtaa ohi silmieni, mutta ei haittaa, nyt sain siihen kosketuksen.
Miten kuvailla kirjaa, jonka lukeminen saattaa outoon olotilaan? Luin tänään
uutisen, että merenneitoja ei sitten ole olemassa, tässä kirjassa niitä on. Ne
ovatkin tosin ainoat yliluonnolliset olennot, joihin kirjassa viitataan, jos ei
lasketa aaveita mukaan. Muutoin kirja on yliluonnollinen itsessään. Se on
kuvaus keski-iästä, nuoruudesta, lapsuudesta, unimaailmasta ja rakkaudesta.
Siinä kadotetaan ja löydetään jälleen uudelleen.
Kirjan päähenkilö on Olli,
keski-ikäinen mies, joka ei tunnusta kärsivänsä keski-iän kriisiä. Hän haikailee
kadotetun nuoruuden perään, kaiken sen perään, minkä on jo kadottanut. Hän myös
kadottaa sateenvarjojaan usein. Harjukaupunki, Jyväskylä, on tapahtumien
keskus. Keskuksena toimii myös kirja, jonka on kirjoittanut Ollin nuoruuden
rakastettu Kerttu Kara. Kirja ”Elokuvallinen elämänopas” käsittelee elämän eri
tilanteita elokuvan näkökulmasta. Keskiössä on myös uusi kirja, jonka Kerttu
kirjoittaa Jyväskylästä ja sen maagisuudesta. Puhutaan M-hiukkasista, jotka
joissain paikoin esiintyvät niin, että jotain elokuvallista tapahtuu. Kirjassa
vilahtelevat elokuvataiteen klassikot kuitenkaan unohtamatta uusiakin teoksia.
Koko kirja on hyvin elokuvallinen, sen voi lukiessa nähdä valkokankaalla.
Kirjassa on kaksi loppu blanc ja
rouge. Itse sain blancin ja luettuani molemmat, pidin myös siitä enemmän.
Vaihtoehtoisen lopun voi lukea netistä. Mielenkiintoinen idea ja hämmästyttävän
toimiva juuri tässä kirjassa.
Kirja oli erilainen, täysin
erilainen kuin mitä yleensä luen tai olen lukenut aiemmin. Ehkä jotain
samanlaista löytyy Bestiariosta, jonka luin jokin aika sitten. Reaalimaailma,
jossa on jotain eri tavoin. Päärynäpuu, joka kasvaa ylösalaisin tai
sateenvarjot, jotka katoavat.
Olen hämmentynyt, ehkä kirja
vaatii aikaa sulattaa, ehkä se muhii aivoissani, kunnes eräänä päivänä löydän
kolon maasta, johon haluan ryömiä tai kadotan sateenvarjoni. Suosittelenko
kirjaa, suosittelen, mutta kirja tulee lukea avoimesti, antaa sen kutittaa
aisteja ja luoda kuvia. Sitä ei saa ottaa liian tosissaan tai lukea sitä kuin
piru raamattua. Sen pitää antaa tuoda oma maagisuutensa esiin, pikkuhiljaa kuin
varkain.
Minä huumaannuin tästä kirjasta siitäkin huolimatta, että sitä oli hehkutettu aika lailla blogeissa ja tartuin kirjaan hieman vastahakoisesti. Kerronta vei aivan mennessään. Pidin siitä, miten asiat tapahtuivat: maagista ja samalla kuitenkin aivan uskottavaa.
VastaaPoistaTämä kirja sopii mielestäni hyvin kesään, kun on aikaa antaa tarinan viedä eikä tarvitse keskeyttää lukemista jatkuvasti.