sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Maria V. Snyder: Myrkyn oppitunnit

Tänään tuleekin triplapostaukset, olen siis ollut ahkera. Lähinnä ehkä odotan vain, että norovirus iskee minuun, joten yritän lepäillä ja tietenkin lukea. Tässä on kyseessä Harlekiini paranormal romance sarjan uusin kirja, joka kolahti kotiini viikolla. 

Kirjan tarina on mukavaa vaihtelua kaikkien vampyyrien ja ihmispetojen joukossa. Se sijoittuu jonnekin maailmaan, jonnekin dystooppiseen elämään, jota ei ole tarkemmin määritelty. Kirjan päähenkilö on Yelena, joka on tuomittu murhasta kuolemaan. Hän on lojunnut vankityrmässä yli vuoden, kunnes hän kuulee olevansa seuraava hirtettävä. Yelena on kokenut lyhyen elämänsä aikana karmeita asioita, joten kuolema tuntuu vain tavalta päästä pois. Käy kuitenkin niin, että Komentajan päävakooja Valekilla on muita suunnitelmia ja niinpä Yelenasta tulee maistaja suojelemaan Komentajaa myrkyttämiseltä. Hän kokee samalla sisimmässään muutoksia ja kuulee olevansa taikurien sukua. Taikureiden, joita Valek suruttomasti teloittaa. Hyvin monitahoinen, kiinnostava juoni, joka kehittyy kirjan aikana mielenkiintoisiin vaiheisiin. Kirjalle on ainakin kaksi jatko-osaa ja odotan innolla niiden suomennosta.

Pidin kirjasta todella paljon. Se oli virkistävän erilainen. Tuulahdus jostain ankeasta tulevaisuudesta, jossa kuitenkin tulee pieniä valonpilkahduksia ja tietenkin rakkautta. Rakkaus on tosin tässä kirjassa sivuosassa, putkahtaa vasta loppuvaiheessa. Myrkyt, salaliitot ja yliluonnolliset kyvyt ovat keskiössä. Yliluonnollisuus ei ole mitenkään korostettua, se on vain tiettyjen ihmisten ominaisuus. 

Suosittelen lämpimästi. Kirja ilmestynee kauppoihin kevään aikana. Odotan innolla seuraavia osia, kirjailija oli kiinnostava uusi tuttavuus.

1 kommentti:

  1. Tämä oli minunkin mielestäni hyvin positiivinen lukukokemus. Pidin paljon ja se oli mielestäni virkistävä erikoisuus lukuisten vampyyrien ym. yliluonnollisten olentojen joukossa.

    VastaaPoista