sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Pentti Jarla: Fingerpori 1-4

Tunnustan, että olin aiemmin se henkilö, joka piti Fingerporia typeränä ja ihan tyhmänä. En vain tajunnut, mitä huvittavaa näissä sarjakuvissa oikein oli. Sitten yhtenä päivänä kaikki vain avautui. Tajusin sen kaiken, hienouden, sanojen monimerkityksen, sen kaiken, mikä tekee Fingerporista parhaimmillaan erittäin terävän ja ajankohtaisen sarjakuvan. Yhteen strippiin on saatu puristettua se jokin juttu.

Jotta suuri Fingerpori-aukko sivistyksessäni olisi täyttynyt mahdollisimman nopeasti, päätin lukea nämä neljä Fingerpori -albumia ihan putkeen. No, putkee ei ihan mennyt ja urakka kesti muutaman kuukauden, sillä kaikesta hyvyydestään huolimatta liika on liikaa ja jotenkin näihin vitseihinkin turtuu, kun lukee monta sivua päivässä. Samaan aikaan äänestettiin Hesarissa parasta strippiä ja olen sitä mieltä, että parhaat puuttuivat joukosta.

Ehkäpä vielä jossain vaiheessa luen lisää albumeita, mutta nyt on pakko pitää Fingerporiton aika, tosin helppoa se ei ole, sillä alueemme lehdessä on joka päivä yksi loistava strippi. Aamun kohokohta.

Sitä vain pohtii näitä lukiessa, millainen kieroutunut mieli näitä oikein keksiin. Näin sitten Jarlan haastattelun tv:stä ja hän kertoi saavansa vinkkejä lukijoilta, joten kieroutuneita mieliä on enemmänkin. En yhtään ihmettele, että hän on suosittu, sillä hän osaa loistavasti väännellä ja hyväksikäyttää suomen kielen hienouksia.

Suositten. Osallistun tällä sarjakuva-haasteeseen, tosin vain yhtenä kirjana.

2 kommenttia:

  1. Fingerporit on kyllä aivan mahtavia! Yhtäkään kirjaa en ole lukenut mutta Hesarista tulee aina tsekkailtua päivän strippi :D Tuon paras Fingerpoti -kilpailun äänestysvaihtoehdot olivat kyllä aika puutteelliset. Ei löytynyt omia suosikkeja ja hämmästelin suuresti tuloksia.

    Pakko jakaa tähän vielä yksi joulukuinen strippi jolle hekottelin valehteematta tunnin. Ja vieläkin naurattaa :D http://www.hs.fi/fingerpori/s1305629906231

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä juuri löytyy noista albumeista. Tässä yksi itseäni hymyilyttänyt, lievästi sanottuna.
      http://www.hs.fi/fingerpori/1135269675213

      Poista