Sininen juna matkaa Ranskan halki Nizzaan. Kyytiin nousee rouva Kettering smaragdeineen. Aamulla rouva Kettering löydetään kuolleena ja hänen jalokivensä ovat kadonneet. Onko murhaaja hänen miehensä, joka sattumalta oli samassa junassa vai hänen rakastajansa, jonka luokse rouva saattoi olla menossa? Onneksi on Hercule Poirot, joka tosin on jo eläkkeellä, mutta kuin sattuman kaupalla samassa junassa.
Kirja oli puolessa välissä ennen kuin junaan päästiin. Henkilöitä taustoitettiin hyvin paljon, mikä erottaa kirjan ainakin viime aikaisista Christieistä. Voisi jopa sanoa, että kirjan alku oli melko tylsä, murhan odottelua. Suoraviivaisuus on joskus hyve. Kuitenkaan ei voi sanoa, että hahmot olisivat olleet tylsiä.
Luokkajako näkyy kirjassa korostetun hyvin. Hercule Poirot jopa lausuu, että murhaaja tulee useimmiten alemmista yhteiskuntaluokista, eikö totta. Sitä, kävikö näin myös tässä kirjassa, en taida paljastaa, sillä totuus oli melko yllättävä ja Christiemäiseen tapaan hyvin perusteltu kirjan lopussa.
Lukija, Lars Svedberg, mitä voisi enää sanoa. Niin ihana. Jos ääneen voi rakastua, olen ollut täysin hullaantunut ensimmäisestä hänen lukemastaan teoksesta lähtien.
Yksi Christie lähtee soittimeen vielä ennen LOMAA, johon on vielä puolitoista viikkoa. Aivan liian kauan.
Aika monet, Christie itse mukaan luettuna, ovat pitäneet Sinistä junaa murhamamman yhtenä huonoimpana kirjana. Tosin Svedbergin lukemana oikeastaan mikä tahansa voisi mennä, se kuuluisa puhelinluettelokin <3
VastaaPoistaOli kyllä huono.
PoistaSvedberg saisi varmasti puhelinluettelonkin kuulostamaan jännittävältä ja sensuaaliselta.