Agatha Christie: Clocks (äänikirja)

Äänikirja, joka sai Christie-innostukseni jälleen kasvamaan. Kuinka ihanaa onkaan kuunnella Christietä ihan alkuperäisenä ja ihanan lukijan lukemana. Lukija oli Robin Bailey, joka on erityisesti kunnostautunut äänikirjojen lukijana Wikipedian mukaan. Ei nyt ihan Lars Svedberg, mutta hyvin lähellä. 

Clocks eli Kellot taisi olla minulle ennestään tuntematon Christien teos, vaikka oletin lukeneeni kaikki. Voi olla tosin, että olen tämän aikoinaan lukenut, mutta mielikuvia ei ollut jäänyt, sillä eihän tämä nyt kovinkaan kummoinen loppujen lopuksi ollut, mutta hyvin kiinnostava. Itse arvasin murhaajan täysin väärin, mutta muutaman johtolangan kuitenkin osasin yhdistää oikeaan. 

Nuori sihteerikkö saapuu asiakkaan luo vain löytääkseen lattialta kuolleen miehen. Talon asukas on sokea nainen, joka sanoo, että ei ollut kutsunut ketään sihteeriä paikalle. Kuka on kuollut mies, kuka hänet murhasi ja mitä ovat kellot, joita oli laitettu ympäri huonetta ja jotka kaikki näyttivät samaa aikaa 4:13. Murhaa lähtee tutkimaan komissario Hardcastle mukanaan herra Lamb, joka taitaakin olla vain lampaan vaatteissa. Lamb kääntyy jutun mutkittuessa myös herra Poirotin puoleen. Poirot on kehuskellut ratkaisevansa juttuja ilman, että nouseen tuolistaan, käykö tässäkin niin. 

Vähän samankaltainen suljetun huoneen mysteeri tämäkin on kuin ovat monet Christien teokset. Ei ehkä niin kiinnostava kuin muutamat muut, mutta tavallaan hyvin viehättävä. Miellyin kovasti Colin Lambiin, joka tuntui oikein mukavalta nuorelta mieheltä. Poirotin rooli oli lähinnä sivujuonne, mutta jutun kannalta hyvin tärkeä sellainen. Muutkin hahmot ovat Christiemäiseen tapaan erinomaisia, eläviä ja osin riemastuttavia.

Kuten jo kehuin lukijaa, oli kirjaa ilo kuunnella. Lukija eläytyi lukemaansa ja sai hahmot elämään osaltaan. Toki täytyy myöntää, että ajoittain Christien kieli on niin eläväistä, että osa meni ohi ja samalla aloinkin miettimään, mitä suomennoksessa oikein katoaa, sillä kulttuurierot kadottavat osansa esim. murteista ja brittiläisestä luokkayhteiskunnasta, joka on usein kuitenkin Christien kirjoissa merkittävässä roolissa. Onneksi ihana Porin kaupunginkirjasto tarjoaa useamman Christien englanninkielisen äänikirjan, jotta voi ottaa asiasta selvää.

Myönnä jo hipelöineeni ruotsinkielisiä äänikirjoja, mutta tyydyin vielä pariin englanninkieliseen suomenkielisen hyllyn tarjotessa vain sitä samaa edelleen. 

Jane Austen: Pride and prejudice (äänikirja)

Olen lukenut Austenin Ylpeyden ja ennakkoluulon aikoja sitten. Olen katsonut tv-sarjan pari kertaa vuodessa. Elokuva löytyy hyllystäni ja senkin olen katsonut muutamaan otteeseen. Kaikki on siis niin tuttua, mutta kuitenkin alkuperäiskielinen kirja on jotain aivan muuta. Ostin jokin aika sitten kaikki Austenin teokset alkuperäisessä muodossaan, mutta jostain syystä en ole vain saanut luettua, kun siis bongasin kirjastosta äänikirjan englanniksi, eipä juurikaan ollut vaikeaa ottaa sitä mukaan. 

On pakko sanoa, että rakastuin taas uudelleen, on kuin koko tarina olisi auennut eri tavoin. Suomenkielisen kirjan luin joskus aikoja sitten, joten muistikuvat olivat hatarat ja pohjautuivat enemmän tv-sarjaan. Vaikka suomenkielinenkin kirja löytyy hyllystäni. Tässä kirjassa on vain niin paljon enemmän. Siinä luokkaerot ovat syvemmät kuin mitä tv-sarja antaa ymmärtää, siinä Darcyn rakastuminen on syvempää ja Elisabeth ei ehkä ole ihan niin rakastettava.

En malttanut poistua autosta työmatkan jälkeen, vaan olisin vain halunnut kuunnella. En kuitenkaan oikein osaa keskittyä äänikirjoihin muualla kuin autossa, joten annoin itseni kiduttavasti odottaa matkoja. 

Tarinahan on tuttu ja tarina on aina uudelleen toistettavissa ja toistettukin muissa romanttisissa romaaneissa. On uskomatonta, että kirja on kirjoitettu 1790-luvulla. Toki kielestä huomaa, että nykyenglanti on aika kaukana ja ajoittain joutui virittämään itseään aivan eri tavalla kuin nykykielen kuuntelussa, mutta kaikki oli niin sen arvoista. 

Voiko ihminen vain rakastua kirjaan uudelleen ja uudelleen, kysymyshän on retorinen ja kaikki lukijat tietävät, että voi. Jokaisella meillä on kirjoja, joiden pariin palaa aina ajoittain uudelleen. Ja aina tuntuu, että on ystävien joukossa ja aina oppii jotain uutta toisesta. Aina ehkä rakastuu kirjan henkilöön uudelleen tai henkilö saa raivon partaalle. Minä rakastuin, kuinkas muutenkaan. Tuli sellainen olo, että haluaisin rakastua uudelleen myös muutamaan muuhun lempikirjaani tässä lähiaikoina. 

Ne, jotka odottivat syvällistä analyysia kirjasta tai edes juonikuvausta, saavat pettyä. Jokaisen tulisi lukea ainakin tämä Austenin teos yhtä lailla kuin vaikka Humisevan harjun, joka on myös joka kerta yhtä sydäntä raastava. 

Seuraavaksi auton soittimeen päjähtää Christien teos englanniksi. Joku päivä ehkä rohkenen valita mukaan vaikka jotain ruotsiksi, se olisikin jo haastavampaa kuuntelun kannalta, mutta ehkä elämyksenä jotain aivan loistavaa. 

Penelope Douglas: Falling away

Olen koko päivän lukenut, miten ihanaa. Olen hajoittanut itseni ja koonnut jälleen kokoon. Olen itkenyt ja nauranut ja ollut kenties hieman kuumissani. Olen nauttinut päivästä suunnattomasti ja nyt sisälläni on ontto olo kuin olisin hyvästellyt jälleen hyvän ystävän, vaikka tiedän, että tapaan hänet uudelleen milloin vain.

Douglasin kirjat ovat vieneet sydämeni mukanaan yhä uudelleen. Bully on ehdottomasti lukemisen arvoinen ja niin ovat nämä samaan sarjaan kuuluvat Until you, Rival ja nyt tämä Falling away.

Jax on lapsena joutunut pahan hyväksikäytön uhriksi. Se on muokannut hänestä tietynlaisen nuoren miehen. K.C. on joutunut erilaisen hyväksikäytön uhriksi, mutta yhtälailla se on jättäny häneen syvät jälkensä. Nämä kaksi eivät voi vastustaa vetovoimaa, joka on ollut yllä jo usean vuoden ajan, mutta voivatko he kuitenkaan elää yhdessä.

Kirjassa ei käsitellä helppoja aiheita, niitä käsitellään kuitenkin hyvin. Niitä käsitellään osana päähenkilöiden elämää. Rakastin Jaxia on viime kirjassa, nyt hän särki sydämeni aivan täysin. Vaikka tiedän kyseessä olevan fiktion, on jotenkin sydäntäsärkevää ajatella, että maailmassa oikeasti on rikkinäisiä ihmisiä, jotka piilottavat salaisuuksiaan ilman, että niitä kukaan koskaan välttämättä saa tietää. Näin kai meistä jokainen. 

Tekisi niin mieleni aloittaa sarja alusta jo nyt, että pääsisin taas fiilistelemään. Ei ehkä kaikkien mieleen, mutta minä ja monet teinikirjojen ystävät olemme varmasti ihan fiiliksissä tästä. Suosittelen kuitenkin aloittamaan Bullysta ja siirtymään askel kerrallaan eteenpäin, vaikka kukin näistä on ihan ilman muitakin luettavissa. 

Nyt pitää yrittää täyttää tämä tyhjä kolo jollain.

Veera Nieminen: Avioliittosimulaattori

Uusi vuosi on pyörähtänyt käyntiin lukuisissa merkeissä. Tässä ehti "lomalla" iskeä jo melko paha työstressi, jota lähdin purkamaan lukemalla. Ensin luin kolme Kindle-kirjaa, jotka purkivat pahemman angstin ja sitten löysin tämän täydellisen stressinpurkajan.

Tässä kirjassa kohtaavat länsi ja itä. Aivan kuin minussa itsessänikin. Sukuni on Itä-Suomesta ja itse olen täysin länsisuomalainen. Ymmärrän siis hyvin kirjassa esiintyvää ristiriitaista tilannetta. Aino rakastuu Jussiin messuilla ja muuttaa tämän maatilalle jonnekin länteen. Aino on kotoisen Itä-Suomesta ja on karjalaisen tyypilliseen tapaan puhelias ja monisanainen. Jussin kotitalossa häntä odottaa neljä länsisuomalaista miestä, jotka eivät juurikaan puhu ja jos puhuvat, puhuvat kieltä, joka kuulostaa enemmän vieraalta kieleltä kuin suomelta. Miten ottaa selvää hyväksytäänkö Aino ja riittääkö rakkaus.

Kirja oli todella viihdyttävä ja hauska. Se oli juuri sopiva ahdistuksenpurkaja ja hyvänmielentuoja. Oikeastaan jäin kaipaamaan jatkoa, entä sitten, miten sitten kävi, millaisen lopun tarina oikein saakaan. Murre-eroja ja kulttuurieroja olisi oikeastaan voinut kirjassa käyttää vielä enemmänkin, sillä erot lännen ja idän välillä ovat ajoittain suuria ja niistä saisi aikaan hulvattomia tilanteita. Toki näitä jo olikin, mutta välillä olisi jopa voinut vetää överiksi. 

Toivon lisää kirjailijalta, jonka erikoiskirja tämä on. Hänellä on sellainen hyväntuulinen ote kirjoittamiseensa. Toivon pitkää kirjailijanuraa ja lisää tällaista.

Vuotta en ole saanut vielä pakettiin, enkä haasteita tälle vuodelle. Voi olla, että en saakaan, mutta enpä anna sen stressata.

Oikein ihanaa vuotta 2015 kaikille lukijoilleni.

Tuomas Vimma: Firman mies

Hymistelin itsekseni hakiessani kirjan kirjastosta. Tuli ihan sellainen Kathy Bates Piinassa . "I'm your biggest fan." -fiilis. Ei sillä, että omistaisin yläkertaa, johon voisin poloisen kirjailijan sulkea. Olen siis odottanut tätä kuin melkein mitä vain. Sami on vain yksinkertaisesti niin ihq. 

Tällä kertaa ei niinkään olla raksoilla kuin ajoittain. Siirrytään enemmän yritysmaailmaan sieltä rumalta puolelta. Tähän asti Hyperborea on ollut yritys, jossa on kotimaista työntekijää ja kaikki hoidetaan ainakin suurimmaksi osaksi laillisesti. Samin ja Danikan välillä on ollut jo aiemmin hienoista jännitettä, vaikka suhde on ollut enemmän työsuhde kuin muu, ehkä kaveruussuhde. Kaipa sitä odottaa jonkinmoista jännitteen purkua, kun tietää kyseessä olevan trilogian viimeinen osa. 

Ekassa osassa paneuduttiin syvällisemmin rakennusbisnekseen, toisessa päällä oli tosi-tv ja tässä kolmannessa jotain ihan muuta. Sisäkannessa heitetään kysymys, voiko kaiken elämässä mitata rahassa. Tätä Sami joutuu pohtimaan tai kun tietää Samin, ei sitä niin kovasti pohdita. Sami on vähän sellainen hyväntahtoinen hölmö, jolla kuitenkin on ainakin ollut jotenkin sydän paikallaan. 

Tässä päästäänkin jotenkin Vimman muiden kirjojen kieroon maailmaan, jossa hyvyyttä ei palkita päinvastoin. Mutta niinhän maailmassa asiat kenties ovatkin. Itse olen ehkä naiivi ja liian hyväntahtoinen (omasta mielestäni), jotta voisin hyväksyä tätä. Tämä on myös se osasyy, miksi en halunnut enää työskennellä kauppakorkeassa, sillä oppilasmassa alkoi olemaan makuuni liian epämoraalista (ja kyllä tunnen itseni myös moraalinvartijaksi osittain). Tämä moraalinvartija nosti päätään kirjan loppupuolella velkavipujen ja sisäpiirikauppojen lomassa. 

Ai, niin seksi. Sitähän oli. Se ei nyt ollut kovinkaan naisystävällistä (tästä poistettu pitkä pätkä kohtauksien vaikutuksesta nimenomaiseen lukijaan). 

Saiko trilogia ansaitsemansa lopun, nojaa. Se sai kuitenkin vimmaisen lopun, mikä oli kenties yhtä ansaittua kuin epärehellinen raha. Mikään kirjassa ei ollut kaunista, paitsi ehkä matka Helsingistä Poriin naulapyssy ohimolla. Mikään ei saanut huokailemaan haikeasti, paitsi maininta Kemijärvestä, johon kaipaan sukuloimaan aina talvella. Kirja sai minut kuitenkin virnistämään katkerasti ja huokailemaan tuskasta. Se sai minut myös miettimään, mitä seuraavaksi. 

Mutta hyvää joulua minulle, sain lukunautintoni. Hyvää joulua Vimmalle ja kirjaisaa uutta vuotta. Hyvää joulua kaikille lukijoilleni, joita on jopa tullut muutama lisää vuoden sisään. Hyvää joulua myös Samille ja Danikalle sinne jonnekin helteeseen, pukin pitäisi tuoda risuja, mutta koska maailma on epäreilu, se tuo varmaan jotain paljon parempaa.

Lauren Oliver: Panic

Latasin tämän alunperin matkalukemiseksi Prahan reissulle, mutta eihän siellä tullut luettua kuin lentokoneessa ja sielläkin vain vähän. Sen verran kuitenkin, että matkalla sain kirjan puoleen väliin ja tahtomattani taas jouduin ahmimaan kirjan loppuun yömyöhään. Juuri tämä on ongelmani, joudun heräämään aamuisin kuudelta ja vaadin kuitenkin vielä vähintään 8 tunnin yöunet, jotta en olisi aivan poikki. Tämä on syy, miksi olen tietoisesti himmannut kirjojen lukemista, valitettavaa sanoa. Uusi työni vaatii, että olen joka päivä skarppina ja silloin pitää saada riittävästi unta. Mutta minkäs voit, kun joskus kirja vain vaatii luetuksi tulemista.

 

Olen pitänyt Oliverin aiemmista teoksista hyvin paljon etenkin Kuin viimeistä päivää -teoksesta. Myös Delirium -trilogia oli hyvin onnistunut. Niinpä lähestyin tätä teosta suurin odotuksin ja hieman pelonsekaisintuntein, josko odotukseni olivat kuitenkin liian suuret. Onneksi eivät ainakaan täysin olleet.

 

Panic sijoittuu pieneen teollisuuskaupunkiin Carpiin, jonka teollisuus on kuihtunut ja ihmiset haluavat vain pois. Heather on 18 vuotias ja haluaa pois. Hän asuu ns. trailerparkissa juopon äitinsä ja siskonsa kanssa. Dodge asuu baarin takana ramman siskonsa ja tarjoilija äitinsä kanssa ja haluaa kostaa siskonsa rampauttaneelle. Nat on paremmasta perheestä, mutta unelmoi näyttelijän urasta jossain aivan muualla. Bishop on Heatherin paras ystävä jo lapsuudesta ja on pääsemässä pois opiskelemaan. Kerran vuodessa lukion päättäneet voivat osallistua koko kesän kestävään Panic -turnaukseen. Panicissa on pottina suuri summa rahaa, joka menee voittajalle. Haasteena on hengenvaarallisia tehtäviä, jotka vaativat rohkeutta, määrätietoisuutta ja ehkä hieman hulluuttakin. Heather, Dodge ja Nat osallistuvat kisaan kukin omasta syystään. Kisan edetessä tulevat tunteet peliin ja he rakastuvat ensimmäistä kertaa elämässään, mutta on Panic kuitenkin tiellä.

 

Kirja purjehti vaarallisesta tilanteesta toiseen Heatherin ja Dodgen näkökulmista. En voi muuta sanoa kuin että kirja imaisi minut mukanaan. Kyseessä ei ole dystooppinen maailma, vaan mikä tahansa paikka, josta haluaa pois. Kyseessä ei ole romanttinen kirja, vaikka kirjassa rakastutaankin. Vaikka kirjassa pohditaan elämää ja sitä, millä hinnalla elämäänsä voisi muuttaa haluamakseen, se ei ole kuitenkaan vain sitä. Kirjan henkilöhahmot olivat jokainen omalla tavallaan sekä rakastettavia että pimeän puolen omaavia, kuten me kaikki olemme. Pidin heistä ja samalla välillä närkästyin. Kirja on kuvaus nuorista, mutta en koe olevani kovinkaan kaukana ajatuksellisesti tilanteesta, jossa luulen tietäväni mitä haluan, mutta tiedänkö kuitenkaan.

 

Panic ehkä toi mieleen Nälkäpelin, mutta ei kuitenkaan. Pidin kirjasta hyvin paljon ja voin suositella sitä lämpimästi. Oliver ei vielä ole pettänyt odotuksiani, vaikka odotukset kasvavatkin koko ajan vain suuremmiksi. Latasin huumassani Oliverin Rooms -kirjan ja siinä mennäänkin taas ihan erilaiseen maailmaan. Osaksi toivon, että kun tänään illalla aloitan kirjan, se ei vie minulta yöunia. Toisaalta taas toivon, että se veisi.

 

Luin kirjan siis englanniksi rakkaalta Kindleltäni, joka sekin on saanut olla melko rauhassa viime aikoina, mutta ei varmaan enää.

Dan Brown: Meteoriitti (äänikirja)

Aikoinaan oli Da Vinci -koodi, jonka ahmaisin yhdeltä istumalta ja olin innostunut. Sitten tuli Tom Hanks enkä enää voinut tarttua yhteenkään Dan Brownin teokseen. Iljetys ja ahdistus valtasi aina, kun yritin. Nyt pääsin tämän yli, sillä en vain voinut vastustaa Larsia. Hyvä, että pääsin, sillä ihan ensimmäisiä lukuja lukuun ottamatta en miettinyt Tom Hanksia kirjan kuluessa juuri ollenkaan.

Pohjoiselta jäätiköltä löytyy meteoriitti juuri oikeaan aikaan. Yhdysvalloissa on käynnissä kiivas presidentinvaalitaisto, jossa istuva presidentti Hearney on saanut vastaansa Nasaa tiukasti vastustavan senaattori Sextonin. Nasa kutsuu tarkastamaan meteoriitin aitoutta myös siviilitutkijoita, jotta aitous olisi kiistaton. Näiden mukana on mm. Michael Tolland televisiosta tuttu meribiologi, Gorky arvostetu tähtitieteilijä sekä Rachel Sexton senaattori Sextonin tytär ja presidentin yhdyshenkilö tiedusteluyhteisössä. Kaikki näyttää aluksi liian hyvältä ollakseen totta ja kuten usein sanotaan, jos jokin näyttää olevan liian hyvää ollakseen totta, se harvoin on totta. Mutta kuka saattaa olla nerokkaasti asetellun huijauksen takana, valkoinen talo, NASA vai joku muu. Tätä selvittäessään Rachel, Michael ja Gorky asettavat henkensä alttiiksi monta kertaa.

Tarina kuljettaa päähenkilöitämme hengenvaarasta toiseen. Heidän pelastumisensa tuntuu ajoittain lähes uskomattomalta, mutta kuitenkin perustelulta. On pakko myöntää, että Brown saa minut ainakin vakuuttumaan asioiden tieteellisistä perusteluista. Kirja on ajoittain hengästyttävä. Lähes pidättelin autossa henkeäni tapahtumisen kiitäessä tilanteesta toiseen.

Kirja siis piti mielenkiinnon yllä lähes alusta loppuun. Täytyy myöntää, että niiden muutaman alkuluvun aikana ajatukseni harhailivat jopa Tom Hanksiin. Sen jälkee olin imautunut tapahtumien virtaan aivan täysin. 

En mene vannomaan, että luen lisää Brownia, mutta saatan lukea. Jotenkin pidän kuitenkin enemmän Remeksen luomasta jännityksestä. Ei siksi, että se olisi enemmän suomalaista, vaan koska se ei ole niin uskomattoman oloista kuin Brownin luoma jännitys paikoin oli.

Lukijaa en viitsi edes kehua, sillä olen jo tainnut käyttää kaikki mahdolliset ylisanat Larsin osalta.