C.L. Stone: Academy 1-4

Sisältää kirjat

1. Introductions

2. First days

3. Friends vs. family

4. Forgiveness and permission

Alkuun pitää kiittää Katinkaa vinkistä. Jäin täysin koukkuun tähän sarjaan. Kirjat sisältävät yhteensä noin 1350 sivua ja hotkaisin ne noin viikon aikana. Lisäksi luin muutakin, mutta tämä pyöri päässäni koko ajan. Viimeistä kirjaa lukiessani päätin vähän pihistellä, jotta saisin lukea pidempään, mutta eihän se onnistunut.

Kyseessä on nuorisolle suunnattu sarja, kuinkas muutenkaan. Olin jo päättänyt, että en sitten kajoa mihinkään trilogioihin vähään aikaan. Tämän päätöksen olen pyörtänyt jo ainakin Tuomas Vimman kanssa, mutta tämä kyseinen onkin sarja ei trilogia. Hyvällä omalla tunnolla sain lukea teoksia eteenpäin. Lukeminen tässä yhteydessä oli täysin hillitöntä, ahmimista. Jo ensimmäisen teoksen ollessa puolivälissä ostin kaikki muut sarjan osat, vaikka Kindlelle teokset saa joka tapauksessa aivan heti, oli pakko saada kaikki jo valmiiksi. Taas kiitin itseäni loistavasta, ihanasta Kindlestäni. Tätä teosta tosin luin myös kännykän Kindle-sovelluksella, joka ei ole hullumpi, jos ei välitä vaihtaa sivuja usein. Tuo sovellus on pelastanut monesta tylsästä hetkestä, aina on kirjasto mukana ja mikä sen ihanampaa.

Jos nyt viimein sitten kirjojen sisältöön… Sang Sorenson on äitinsä pahoinpitelemä sekä henkisesti että fyysisesti. Isä ei välitä ja siskokin tuntuu ilkeältä. Hän on muuttanut juuri uuteen kaupunkiin. Eräänä myrskyisenä yönä hän törmää Kotaan, poikaan, joka on ystävällinen, huomaavainen, jotain aivan muuta, mihin Sang on tottunut. Sang tutustuu myös Kotan kuuteen ystävään Victoriin, Nathaniin, Lukeen, Northiin, Gabrieliin ja Silasiin. Lisäksi taustalla häärivät Dr. Green ja Mr. Blackbourne. Kaikki pojat tuntuvat liian hyvältä ollakseen totta. Sangin äiti on varoittanut tytärtään, että kaikki miehet ovat raiskaajia ja pahoinpitelijöitä, mutta nämä nuoret miehet ovat jotain aivan toista. Sang saa huomiota ja hellyyttä osakseen enemmän kuin koskaan ennen. Pojilla tuntuu kuitenkin olevan salaisuus. He ovat kaikki osa salaperäistä Akatemiaa, joka esitetään ulospäin yksityiskouluna, mutta mitä se oikeastaan on.

Uudessa koulussaan Sang saa osakseen itselleen vierasta huomiota, mutta onneksi Akatemian pojat ovat koulussa missiolla. Sang joutuu monenlaisiin ongelmatilanteisiin sekä koulun oppilaiden kanssa että myös perheensä kanssa. Hänet kuitenkin pelastetaan, mutta voiko hän luottaa poikiin. Mitä on olla ystävä? Mitä kuuluu ystävyyteen? Sang on ollut yksin tähän asti elämässään ja hänen on vaikea antautua läheisyydelle ja ystävyydelle.

Täytyy nyt myöntää, että paikoin kirja herätti nolouden tunteita ja ärsyynnystä, mutta jotenkin kummasti sen antoi mennä ohi välittämättä. Kirjassa ei ole seksuaalisia kohtauksia, mutta sanoisin, että sormien pureskelu ja imeminen on ehkä erittäin seksuaalisluonteista, vaikka tavallaan se kuvataankin kirjassa viattomaksi leikiksi.

Kirjasarja jatkuu jälleen tammikuussa, onneksi jo silloin. Sangin täytyy rakastua kaikkiin yhdeksään poikaan, sillä myös Dr. Green ja Mr. Blackbourne ovat nuoria noin 19 vuotiaita, kun Sang täytää pian 16, joten mistään kehdonryöstöstä ei ole kyse. Mielenkiinnolla odotan jatkoa.

Täytyy suositella tätä sarjaa kaikille tietyntyyppisestä nuorisokirjallisuudesta pitäville tai ainakin sellaisille, jotka mielellään koukuttuvat, eivätkä vaadi mitään suurta kaunokirjallista tuotosta. Nyt pitää tosin myöntää, että kirjoissa käytettiin myös sen verran hienojakin sanoja, että Kindlen sanakirjallakin oli käyttöä muutaman kerran.

Kiitokset vielä kerran Katinkalle vinkkauksesta, seuraavaa riippuvuutta aiheuttavaa sarjaa hakemaan.

Karo Hämäläinen: Ilta on julma

Karo Hämäläisestä on kuin salaa tullut yksi lempikirjailijoitani. Nautin hänen huumoristaa, pidän viittauksista rahamaailmaan, palvon hänen kirjojensa rytmitystä lyhyisiin kappaleisiin ilman, että tarina kärsii lainkaan, päinvastoin kaikki on vain paremmin. Jemmailin tätä kirjaa yöpöydällä, luin vähän kerrallaan, kunnes en pystynyt enää hillitsemään itseäni, vaan ahmaisin teoksen loppuun lähes hengästyneenä. Loppu oli aivan loistava, hämmentävä. 

Kaksi pariskuntaa vietää iltaa Lontoon urbaanissa ympäristössä. Mikko ja Veera ovat matkustaneet Lontooseen Suomesta. Robert ja Elise ovat isäntäpari. Mikolla, Veeralla ja Robertilla on yhteinen menneisyys, joka pulpahtaa pintaan. Elise tuntuu ulkopuoliselta, mutta sitä hän ei ole. Salaisuuksia paljastuu kirjan edetessä. Kirja yllätti aina viimeiseen kappaleeseen saakka. Jokainen kirjan henkilöistä oli tavallaan rakastettava, mutta samalla myös paha, ilkeä. Robert on rahamaailman hai, voisi olla tuttu hahmo vaikka Erottajasta tai Kolmikulmasta. Mikko on hänen koulutoverinsa, tutkiva journalisti, tapojensa orja, neuroottinen tavallaan. Veera on Mikon vaimo, jolla on suhde Robertin kanssa, ollut jo pitkään. Elise on taas Robertin vaimo, ulkopuolelta muovinen, kaunis, mutta sisällä kuohuu. Kysymys kuuluu, kuka kuolee, kuka jää henkiin.

En arvannut mitään, en edes halunnut. Halusin nauttia Hämäläisen tarinankerronnasta, kerroksista. Kirjassa vuorottelevat neljä päähenkilöä ja lisäksi se, joka jäi henkiin. Tarina kulkee nuoruudesta aikuisuuteen, Suomesta Keski-Eurooppaan. Viittaukset kirjallisuuteen etenkin Agatha Christieen saavat kuitenkin pohtimaan jotain jujua, jotain kepposta. Tavallaan sellainen löytyykin, mutta tyystin eri tavalla kuin kuvittelin.

Itseltäni on vielä lukematta Hämäläisen aiempia kirjoja. Todennäköisesti törmään niihin joku kaunis päivä kirjastossa, mutta nyt haluan nautiskella tämän kirjan jälkimainingeissa. Kirjasta tuli sen makaaberista aiheesta huolimatta hyvä olo, loistava fiilis. Tätä janoaa lisää.

Nicola Cornick:Haluttu

Nyt hypättiin laadusta jonnekin aivan toisaalle. Olen ollut suht tyytyväinen aiempiin Cornickin kirjoihin, mutta tämä oli tylsä. Ei nyt ihan huono, mutta tylsä. Cornickin Skandaalinkäryä-sarja on pyrkinyt tuomaan esiin romantiikan ohella naisten kohtaloita 1800-luvulta. Naisia, joilla on ollut syystä tai toisesta tahtomattaan huono maine. Naisia, joita nykypäivänä kunnioitettaisiin, mutta tuolloin halveksittiin. Tämä viittaus historiaan on ollut kirjoissa taustajuonne, jonka päälle romantiikka on rakennettu. Niin tässäkin teoksessa.

Tess Darent on markiisitar, joka on paheksuttu jo kolmen aviomiehen haudannut nainen, jolla on huono maine seurapiireissä ja jota pidetään itsekkäänä, tyhmänä ja huikentelevaisena. Todellisuus on kuitenkin tyystin erilainen. Tess on hyväntekijä, reformisti ja aktiivisesti mukana poliittisessa työssä. Hän on pohjimmiltaan herkkä ja hyväsydäminen. Hän on joutunut aikoinaan hyväksikäytetyksi ja nyt tämä uhkaa hänen elämäänsä. Hänen on pakko löytää aviomies ja sellaisen hän löytää Rothburyn varakreivin Owenista. Owen on jenkki ja täten myös paheksuttu seurapiireissä. Tess luulee saavansa impotentin aviomiehen, joka jättää hänet rauhaan, mutta todellisuus on aivan toista. Tässä lähtökohdat ja tätä kuljetetaan eteenpäin taustalla reformistien pilapiirrokset ja heidän poliittinen takaa-ajonsa. 

Kyllähän tämän luki ja ihan mielelläänkin. Mutta... En ihastunut, en hurmaantunut, olisin kyllä halunnut, mutta en vain kyennyt. Kiva kirja kuitenkin ja sain haluamaan lukea enemmän, jotain parempaa kuitenkin. Toivottavasti lukupinostani tätä parempaa nyt löytyy, ettei hyvä fiilis mene hukkaan.

Eino Hietala - Ritva Tuomaala: Sotavankina Siperiassa

Innostuksen tämän teoksen lukemiseen sain Lapin Kansan artikkelista syksyllä. Syytä sinänsä en tiedä, vaikka aikoinani olen lukenut paljonkin erilaisia vankileirikuvauksia. Laitoin kirjan varaukseen ja nyt sen sain ja luin.

Ritva Tuomaala on lääkäri veteraanikuntoutuksessa. Hän on haastatellut sotaveteraani Eino Hietalaa ja yhdessä he ovat koostaneet tämän kirjan. Pohdin lukiessani millä tavoin kirjaa ruotisin. Kirja on kirjoitettu kuin laadullinen tutkimus tai oikeastaan laadullisen tutkimuksen empiriaosa, jossa tutkijan kertomaa haastatteluaineistoa värittävät suorat lainaukset haastatteluista murreilmaisuineen. Toisaalta kirja ei ole tieteellinen teos. Siinä on viitteitä teorioihin tai pitäisikö sanoa tutkimustietoon, mutta ne on otettu pääosin Wikipediasta, jota itse en luokittele tieteelliseksi lähteeksi. Toisaalta taas kirja ei ole myöskään kaunokirjallinen teos, osin se on elämänkerta, mutta ei kuitenkaan täysin. Tekstin rakenne ja laatu ei ole aivan täysin ammattikirjailijan tasoa, eikä näin voi olettaakaan, tietynlainen kotikutoisuus löytyy ja tavallaan tuo teokseen oman arvonsa. Näistä oman pään sisäisistä ongelmista johtuen päätin arvioida kirjaa sen tarinallisen arvon kautta. 

Alkuun linkitetty artikkeli kertoo pitkälti Einon tarinan rungon. Eino oli kaukopartiomies, joka joutui sotavangiksi ja vietti 10 vuotta vankina Neuvostoliitossa, osan ajasta vankilassa ja osan Siperiassa työleirillä. Eino selvisi siinä, missä yli puolet suomalaisista Neuvostoliittoon joutuneista sotavangeista ei selvinnyt. Eino selvisi, koska hän ajatteli,että on vain selvittävä. Kirjassa ei mässäillä tapahtumilla, ne kerrotaan. Kurjuus ja kauheus on läsnä, mutta se ei uuvuta, se vain on tekijä, joka on hyväksyttävä, jotta jaksaa eteenpäin. Tämä tavallaan selittää myös sen, miksi toiset selviävät ja toiset eivät.

Ahdistavaa vankeusajan lisäksi on Einon kotiinpaluu ja se kuinka kurjasti vankeina olleita kohdeltiin pitkään sodan jälkeen. Kuinka monta tarinaa onkaan jäänyt kertomatta sen vuoksi, että on helpompi olla hiljaa kuin kertoa ja joutua uudelleen kuulusteltavaksi ja epäillyksi. Vankeus jatkuu, vaikka siitä luuli jo pääsevänsä. Samoin ahdistavaa on, kuinka kaiken menettänyt ihminen jäi yksin ja ilman ystävien ja tuttavien tukea olisi ollut erittäin kurjassa asemassa. Tätä tarvittaisiin nykypäivänäkin enemmän huokailun ja syyttelyn sijaan.

Kaiken kaikkiaan pidin kirjasta. Pidin sen yksinkertaisuudesta ja suoraviivaisuudesta. Pidin Einosta, hän on sitkeä suomalainen mies. Mielestäni on tärkeää, että näitä tarinoita kirjoitettaisiin muistiin niin paljon kuin mahdollista niin kauan kuin ylipäätään on mahdollisuus näitä kirjoittaa. Sotaveteraanit vanhenevat ja pian heitä ei enää ole keskuudessamme. Tällaisten pienten tekojen kautta ainakin osa heidän tarinastaan jää elämään ja tuo meille jälkeenjääville edes pienen pilkahduksen siitä todellisuudesta, mikä kohtaisi Suomea ja sen ihmisiä kuitenkin hyvin lyhyt aika sitten. Osaa arvostaa nykyistä elämää aivan toisella tavoin.

Kaiken tämän lisäksi tutustuin uuteen kustantamoon, Väylän Kirjoihin. On hienoa, että pienet kustantamot ottavat kirjoja julkaistakseen, sillä suurempiin ei tämäkään teos olisi varmaan päässyt.

Lars Kepler: Nukkumatti

Tällä kertaa olisi pitänyt uskoa kirjan sisäkannen varoistusta kirjan avaamisesta. En tosiaan voinut laskea sitä käsistäni ennen kuin olin saanut loppuun. Tämä tarkoitti liian myöhäistä tai pitäisikö sanoa aikaista valvomista. Yli 500 sivuinen kirja ei ole paras mahdollinen ahmimiskirja, mutta minkäs teet.

Olen pitänyt kaikista aiemmistakin Kepler-kirjoista, mutta tämä oli ehkä ahmittavin. Pidän kirjojen lyhyistä luvuista, jotka kuitenkin kuljettavat tarinaa sujuvasti eteenpäin. Pidän kirjan hahmoista, pidän kaikesta. 

Kirjan tapahtumat alkavat, kun 13 vuotta sitten kaapattu poika ilmaantuu keskellä yötä ratakiskoille. Kaappaaja tai oikeammin sarjamurhaaja on virunut hullujenhuoneella jo samat 13 vuotta. Pojan ilmaantuminen todistaa Joona Linnan olleen oikeassa apurista. Joona Linna on kirjassa olennaisessa roolissa, mutta suuren roolin saa myös Saga Bauer, poliisi, joka lähetetään mielisairaalaan saamaan selville sarjamurhaaja Jurek Walterilta, missä kadonneen pojan Mikaelin samaan aikaan kadonnut sisko on. Muutkin aiemmista kirjoista tutut hahmot ovat mukana. Myös Joonan historiaa avaa tämä tapaus jälleen lisää. 

Kirjassa on sellaista Uhrilampaiden tuntua. Jurek Walter on hyytävä hahmo. Muutoinkin kaikki ikkunasta sisään tuijottelut yms. saivat oman olonkin tuntumaan uhatulta. Hienosti kehitetty, vaikka ei mikään hirveän omaperäinen olekaan. 

Mielenkiinnolla jään odottamaan, kuinka kirjasarja tästä etenee. Kaikki jäi niin kiinnostavaan vaiheeseen, että jatko on varmasti yhtä huumaava kuin tämäkin teos. 

Olo on väsynyt, mutta onnellinen. Aloinkin pohtimaan, että viimeisen parin kuukauden aikana tuntemani suunnaton väsymys on saattanutkin olla vain hyvän kirjan puutteesta johtuvaa ahdistusta tai sitten ei. Mutta hyvä kirja saa paremmalle mielelle ja työn murheetkin unohtuvat. 

Carlos Ruiz Zafón: The Angel's game (äänikirja)

Olen niin koukussa englanninkielisiin äänikirjoihin, toisaalta suomeksi ei oikein tunnu löytyvän mitään kiinnostavaa, ainakaan ilman varauksia. Kirjaston englanninkielisten äänikirjojen kokoelma ei ole mikään massiivinen, mutta sitäkin laadukkaampi.

Zafónin Tuulen varjo on kirjahyllyssäni ja olen sitä kerran aloittanutkin, mutta en päässyt sisään kirjaan. Angel's gamekin olisi saattanut jäädä lukematta, jollen olisi sitä pakkokuunnellut ensin väkisin parin ensimmäisen cd:n verran. Tämä ei tarkoita, ettenkö olisi kirjasta pitänyt, mutta jotenkin se ei täysin ole minun kirjani kuitenkaan.

Angel's game kertoo David Martinista, kirjailijasta, jolle tarjotaan mahdollisuus kirjoittaa kirja suuresta rahasta. Mystinen kustantaja Andreas Corelli pelastaa Davidin hengen ja maksaa hänelle runsain mitoin kirjasta, joka on uskonnon perusta. Samalla David sotkeutuu salaisuuksien vyyhtiin vieraillessaan kirjojen hautausmaalla ja tuodessaan sieltä samankaltaisen kirjan kuin mitä itse kirjoittaa. Kuka oli kirjan kirjoittanut DM? Mitä yhteyttä on Davidin talolla ja salaperäisellä DM:llä? Kuka on Andreas Corelli? Samalla David rakastuu ja menettää. Kirjassa on niin monia tasoja, että juonen selittäminenkin yksinkertaisesti on vaikeaa. Tasot ja useat henkilöt tekivät kirjasta ajoittain vaikean seurata, toisaalta tasojen yhteys toisiinsa ja yliluonnollisen olemassaolo tekivät kirjasta mielenkiintoisen.

Pidin kirjasta ja ehkä tartun Tuulen varjoonkin, jota on kehuttu enemmän kuin tätä teosta. Barcelona on miulle vieras kaupunki, mutta sieluni silmin pystyin eläytymään kaupunkiin 1900-luvun alussa. Maaginen realismi on myös ollut unholassa lukemisestani viime aikoina ja tämä toi mukavan tuulahdukseen magiikkaa myös omaan elämääni. 

Taidan kuitenkin äänikirjojen osalta palata takaisin klassikoihin, jollei hetken päästä alkavalla kirjastoreissulla eksy muiden kimppuun.

Evelyn Waugh: Brideshead revisited (äänikirja)

Jälleen dramatisoitu teos. Tällä kertaa kirja vei minut 1930-luvulle Englantiin. Kyseessä on kenties Waughin klassikkoteos. Olen tästä tehtyä elokuvaa katsonut ainakin jonkin aikaa, tosin en tainnut sen hienoutta tuolloin tajuta, vaikka pääosassa onkin ihanainen Matthew Goode. 

Kirja sijoittuu sotien väliseen Britanniaan. Charles Ryder on agnostikko, joka tapaa Sebastian Ryderin. Miesten välinen ystävyys on syvää ja saa ehkä hieman homoseksuaalisia piirteitä. Charles tutustuu Sebastianin syvästi katoliseen perheeseen, jonka uskonnollisuus sotkee ihmisten elämät. Koin kirjan olevan aivan loppua lukuun ottamatta hyvin uskonnolliskielteinen, mutta lopussa kaikki jotenkin kuitenkin kääntyy päälaelleen. Charles ihastuu, kenties jo rakastuukin Juliaan Sebastianin sisareen, mutta suhde ei tässä vaiheessa vielä etene mihinkään. Uskonnollisuus tuhoaa Sebastianin, se on jo tuhonnut lady Marchmaidin ja lordin avioliiton. Mitä kaikkea se tuhoaakaan...

Kirjan luettuani selvitin, että Waugh itse asiassa oli kääntynyt katoliseksi ja tässä valossa jotenkin hämmentää kirjan kielteinen kuva uskonnosta. Siitä kuinka se kahlitsee ja tuomitsee ja hallitsee elämää. Tässä on viitattu nimenomaan roomalaiskatolisuuteen, joka Englannissa ei ole mitenkään valtauskonto. 

Ajankuva on jälleen herkullinen. 30-luku näkyi ja tuntui kaikessa. Sodan lähestyminen, itse sota myös.

Pidin kirjasta, vaikka en tainnut sitä täysin ymmärtääkään. Tai ymmärsin kaiketi omalla tavallani. Voiko kirjaa edes suoraan ymmärtää väärin, jokainen tehnee omat päätelmänsä oman taustansa kautta.

Fyysinen lukeminen on taas niin surkeassa jamassa. Yhtään koukuttavaa kirjaa en ole aloittanut, joten jo aloitetut etenevät hitaasti, mutta toivottavasti varmasti.