Tuomas Mattila: Hammasratas (arvostelukappale)

Olen ollut virkamies, en tosin EU:ssa, mutta julkisella sektorilla. Tiedän, miltä tuntuu ahdistua töissä. Miltä tuntuu epäillä tai kyseenalaistaa työtään. Tiedän myös, miltä tuntuu jättää irtisanomisilmoitus. Tiedän sen keveyden tunteen, joka siitä syntyy.

Hammasratas

Eu-virkamies Joel Pääkkönen on vain kadonnut ja jättänyt jälkeen muistiinpanot, jotka on koottu tähän kirjaan. Näin kirjaa kuvataan. Näin kirja etenee. Ja täytyy myöntää, että pidin kovasti. Joel Pääkkösen mieli rakoilee kirjan kuluessa. Lukija pääsee kurkistamaan hänen jo täysin psykoottisiin ajatuksiin ja salaliittoteorioihin. Päivä päivältä merkinnät muuttuvat oudommiksi, harhaisemmiksi.

 

Kirjassa on aivan loistavia kielikuvia. Erinomaisia kuvauksia virkamiehen elämästä. Se on surullinen tarina nykyajan työelämästä ja sen paineista sekä virkakoneiston hammasrattaiden elämästä. Virkamiehet uurastavat tehden tärkeitä papereita ja päätöksiä, jotka toisaalla joutuvat suoraan roskakoriin ja unholaan. 

Olen kovin tyytyväinen, että tartuin kirjailijan tarjoukseen lukea kirja. En ehkä olisi sen luo muutoin löytänyt. Kirjan teema on minulle ehkä liian henkilökohtainen, haava edelleen liian avoin. Mutta nyt vähän kuin arvaamatta aloin lukea teosta, enkä ole katunut. Olen eheytynyt Joelin mukana, ainakin osittain, pystyn jo nauramaan asioille, jotka ennen olivat liian vaikeita. 

Kirja sai minut nauramaan, hymähtelemään, myhäilemään saman mielisenä. Se sai myös ajattelemaan omaa uraani virkamiehenä ja olemaan onnellinen, että ymmärsin hypätä pois rattaasta ennen kuin oli liian myöhäistä. Toivon, että Joel Pääkköselle mikään ei ollut liian myöhäistä. 

Kirja on myös kuvitettu. Kuvat luovat tekstin kanssa kiinnostavan kokonaisuuden. Kuin päiväkirjan kirjoittaja olisi myös piirrellyt ajatuksiaan paperille. Kuvat ovat hyvin osuvia ja tuovat tekstiin vielä oman leimansa. Pidin ajatuksesta kovasti.

Kirjailija kuvaili kirjaa Kafkamaiseksi ja sen kyllä allekirjoitan. Lukija on ajoittain hukassa, uskoako kertojaa vai ei. Onko tämän todellisuus oikeaa vai mielikuvitusta? Mikä onkaan totuus? Ja kuka oikein on Luis Mori?

Elokuvasta Nykyaika

Jo Nesbo: Veitsi (äänikirja ja e-kirja)

Uusin Harry Hole. Kirja osittain musersi minut täysin, toisaalta taas toi toivoa. Pidin siitä ja en pitänyt yhtään. Se oli yllättävä, mutta myös saman toistoa, vaikka olikin täysin päinvastainen. Olen siis hyvin sekavassa mielentilassa luettuani kirjan loppuun. 

Kirja on dramaattinen, en viitsi siitä kertoa ihan kauheasti, sillä se kannattaa lukea täysin avoimin mielin ja unohtaa kaikki, mitä olet tähän asti miettinyt Nesbon kirjoittamisesta, toisaalta muistaa ne. Eli juuri, kun olet aivan varma siitä, kuka on syyllinen, sinulta vedetäänkin matto jalkojen alta. Tässä kirjassa kerta toisensa jälkeen niin, että täytyy myöntää, että hieman jo kyllästytti. Toisaalta ei voinut olla hämmästymättä, että näinkö tämä nyt meneekin. Lukijana kuvittelin jo päässeeni Harryn ohi ajatuskuviossa ja pidin häntä jopa hieman hitaana, kun sai tajuta, että eihän se nyt niin helposti mene.

Harrya kohtaa kirjan alussa suuri järkytys. Niin suuri, että lukija on myös murheenmurtama. Harry ei halua herätä ja siksi onkin humalassa suuren osan kirjasta. Humala sumentaa ajattelun, suru tekee siitä yksisilmäisen. Kertoo taas, kuin inhimillinen hahmo Harry on. En halunnut, että näitä asioita olisi tapahtunut. En olisi halunnut nähdä Harrya näin surullisena. Kertoo myös taas siitä, kuinka hyvin rakennettu hahmo ja elämä on. Vihasin loppua, vihaan sitä edelleen. En olisi halunnut sen käyvän niin, en missään tapauksessa.

Kirja herätti siis tunteita, todella paljon tunteita. Piti pitää taukoa, ei pystynyt ahmimaan, sillä oikeasti ei halunnut tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu, vaikka oli pakahtua uteliaisuudesta. Kirjan loppu jättää liudan kysymyksiä. Se jättää paljon avoimeksi, mutta osaltaan tuntuu lopulta. En usko, että lopulliselta lopulta kuitenkaan. 

Nyt olen siis täysin ajantasalla Harryn suhteen. Luin kaikki Hole-kirjat ja nyt lukulistassani ammottaa suuri aukko. Pitää vain löytää joku toinen yhtä hyvä kaveri.

Ja Jukka Pitkänen <3, ihana lukija.

Johanna Sinisalo: Vieraat

Luin pitkästä aikaa ihan kirja kirjaa. Tällä kertaa kirjaston uutuushyllystä tarttui mukaan yhden lempikirjailijani kirjan, jota olin jo aiemmin katsellut Storytellista. Päädyin kuitenkin lukemaan kirjana aamulehden sijaan. 

Odotukset ovat aina suuret, kun kyse on Johanna Sinisalon teoksesta. Ennen päivänlaskua ei voi on yksi lempikirjoistani. Tässä kirjassa oli jotain samaa, mutta ei lähellekään. Loppu oli jotenkin myös antikliimaksi koko kirjalle ja oli ehkä hieman töksäyttävä. Mutta ensin kirjan juonesta.

Essi ja Siiri ovat naispari, jolla on kaksi lasta noin 6 vuotias Sissi ja vuoden ikäinen Luukas. Essi on entinen Master Chef -kilpailija, jolla on vegaanikahvila. Siiri on kirjanpitäjä, joka on kotona Luukkaan ja Sissin kanssa ja pyrkii tekemään omia töitään aina, kun pystyy. Sissi on varhaiskypsä (olen sitä mieltä, että epätodellisen varhaiskypsä), Essin biologinen lapsi. Luukas on Siirin biologinen lapsi, yli vuoden ikäinen poika, joka ei puhu eikä pukahda. Molempien lasten isä on neurologi Ville, joka elää parisuhteessa Hiseon kanssa. 

Tarinan keskiö alkaa, kun Sissi jää tarhassa kiinni viiltelystä. Uhkat lastensuojelusta, epäilyt toisista alkavat täyttää henkilöiden ajatukset. Kirja on kirjoitettu vuorotelleen Essin, Sissin ja Siirin näkökulmista. Lukija tietää Sissin perustelut viiltelylle, toisaalta ymmärrettävä, toisaalta ei. Sissin ajatukset eivät juuri eroa aikuisten ajatuksista syvällisyyden osalta. Se tekee tarinasta jo hieman epäuskottavan. Sissi on utelias lapsi, joka osaa lukea ja lukee tieteellistä kirjallisuutta, josta omaksuu osan ja osaa ei ymmärrä. 

Siirin ja Essin parisuhde nousee tavallaan keskiöön ongelman tultua ilmi, mutta se on enemmänkin sivujuonne. Myös Siiri ja Essi sekä heidän historiansa on sekavan tarinan taustalla, mutta sieltä tulevat juonteet eivät kuitenkaan sovi tarinaan. Lukija odottaa, että kaikki langanpäät koottaisiin yhteen, mutta kirjailijan käsissä pysyy vain muutama lanka. 

Kirja on kategorisoitu kauhuksi. Valitettavasti kauhuaspektit ovat olemattomia. Niitä yritetään luoda kirjaan, mutta ne jäävät täysin irrallisiksi. Kirja yritti kovasti, yritti vähän liiankin kovasti. Yritys jäi kuitenkin puolitiehen ja lukijalle jäi vähän sekava olo kirjan loppuessa. Tähän pitäisi pistää "sad face".

Kuitenkin pidän Sinisalon kirjoittamisesta, sitä on kiva lukea, vaikka tarina ei nyt toiminutkaan. Pidin tässä myös teorian ja faktan vuoropuhelusta. Se ei ollut niin hienoa kuin Ennen päivänlaskua ei voi -teoksessa, jossa fakta tosin oli myös fiktiota. 

Julia Quinn: Romancing Mister Bridgerton (äänikirja)

Neljäs kirja Bridgerton -sarjassa ja nyt pitää myöntää, että olen toistaiseksi riittävän kylläinen romantiikan suhteen, että siirryin vaihteen vuoksi Harry Holen maailmaan. Mutta on myönnettävä, että ovathan nämä teokset vallan mainioita romantiikannälän sammuttajia.

Neljännessä kirjassa avioliiton satamaan purjehtii Colin Bridgerton, joka on ehtinyt jo kypsään 33 vuoden ikään. Häntä vuosia salaa rakastanut Penelope on myös jo ikäneito, peräti 28 vuotias, kun Colin viimein ymmärtää kuinka upea ihminen Penelope oikeastaan on. Ja kuinka Penelopella on salaisuus. No, sarjan ekan kauden katsoneet sen nyt tietävätkin. Penelope on rouva Whistledown, mutta muilla ei asiasta ole mitään hajua. Colinkin saa tietää sen kuin vahingossa.

Luvassa siis kiemuraista romantiikkaa, rakkauden täyttämiä hetkiä ja äkillisiä käänteitä. Sitä odotin, sitä sain ja tietenkin sen luvatun onnellisen lopun. Ja kyllä, kuuntelin koko kirjan 1,25 -kertaisella nopeudella, koska kuten tavallista, en vain pysty odottamaan.

Mutta kuten sanoin, nyt on hattaraähky ja on pakko päästä pois ihan jonnekin muualle. Niinpä päädyin Oslon hämärille kaduille.

Julia Quinn: An offer from a gentleman (äänikirja)

Olen vajonnut alas, todella alas. Koska näistä ei edelleenkään ole kuin äänikirjat Storytellissa ja koska olen malttamaton, huomasin kuuntelevani äänikirjaa jopa 1,5-kertaisella nopeudella, jotta saisin tietää mahdollisimman nopeasti kuinka siinä käy. Tähän asti olen voinut tehdä tämän lukemalla e-kirjaa tai lainaamalla ihan fyysisen kirjan, mutta nyt vajosin todella alas. Ei sillä, että teos olisi tarjonnut mitään suurenmoista kirjallista elämystä, mutta harvinaisen koukuttava se kuitenkin oli.

On aika, jolloin luokkaerot ovat äärimmäisen tärkeitä. Edelleen näin kai saattaa olla Iso-Britanniassa, mikä Suomen näkökulmasta tuntuu jotenkin oudolta, tosin uskon, että täälläkin 1800-luvun alussa luokkaerojen merkitys on ollut melkoinen. Kirjan pääosassa Bridgertonin perheen osalta on toiseksi vanhin eli Benedict, joka rakastuu salaperäiseen naiseen naamiaisissa ja sen jälkeen nainen vain katoaa. Benedict ei tiedä, että nainen katoaa, koska tämän ilkeä äitipuoli heittää tämän pihalle saatuaan tietää naisen livahtaneen naamiaisiin. Ei niin hienoinenkaan Tuhkimo-fiilis oli kirjan alkupuolella. Se tosin muuttui perinteiseksi romantiikaksi.

Muutamaa vuotta myöhemmin Benedict törmää palvelijattareen, joka on joutunut pulaan ja pelastaa tämän karmealta kohtalolta. Nainen on vain palvelija, mutta Benedict huomaa pitävänsä tämän seurasta ja pian pitävänsä tästä monella tapaa. Hän tekee naiselle ehdotuksen, joka on hyvin ymmärrettävä huomioiden heidän luokkaeronsa. Nainen ei suostu. 

Muutamien kiihkeiden ja hetkittäin vaarallisten käänteiden kautta päädytään ennalta-arvattavaan, onnelliseen loppuun. Kuten sanoin, mikään suuri kirjallinen teos kirja ei ole, mutta siinä on oma viehätyksensä, kuten tämänkaltaisissa yleensäkin. Kirja oli myös hauska, kuten edellinenkin ja huomasin naurahtelevani, mikä on aina hyvä. Kirja, joka aiheuttaa tunteita, on hyvä kirja. 

Olen valitettavan heikkona historiallisiin romantiikkakirjoihin, joten arvattavissa on, että sarjan seuraava teos on jo kuunneltavana, 1,25-kertaisella nopeudella tietenkin.

Julia Quinn: The Viscount who loved me (äänikirja)

Ja kyllä olen yksi Bridgertonin uhreista, mikä sinänsä ei yllätä. Kuten ehkä blogista on voinut joskus päätellä, olen suuri Barbara Cartlandin fani. En ehkä hänen kirjoitustaitonsa vuoksi, vaan ehkä enemmän hänen viihdearvonsa. Niinpä Bridgerton -sarja vei minut mukanaan ja en voinut vastustaa seuraavien osin äänikirjoja, jotka niin valmiina odottivat minua Storytellissa. Suomeksi ei kirjoista ole vielä käännetty kuin ensimmäinen osa, johon myös sarja perustuu, mutta englanniksi muutkin teokset löytyvät, tosin vain äänikirjoina.

Tämä toinen osa sarjaa käsittelee Bridgertonin vanhinta poikaa Anthonya, joka on vannonut menevänsä naimisiin hovikauden aikana. Hän on myös vannonut, että ei tule ikinä rakastumaan vaimoonsa, koska uskoo kuolevansa nuorena kuten isänsäkin. No, koska näiden tyyppisten kirjojen tarkoitus elämässä on viihdyttää ja antaa lukijalle romantiikkaöverit, on selvää, että Anthony sekä rakastuu ja tajuaa olleensa hieman höpsö. Käänteet kirjassa ovat osittain ennalta-arvattavia, mutta hauskoja. Huomasin nauravani useamman kerran kirjaa kuunnellessa. Kirjan the nainen on Kate Sheffield, vanhempi sisko kauden hurmaaville tulokkaalle Edwinalle. Anthony tietenkin haluaa Edwinan vaimokseen, no, koska Edwina on se kauden haluttavin, mutta huomaakin pian olevansa pakkonaitettu Katelle. Kate ei ole mikään perusujo nuorikko, vaan hyvinkin sanavalmis ja avoin.

Kirja oli juuri sellainen kuin odotin ja itse asiassa taisin juuri nyt tarvita. Tokihan sen kuunteluun kului 12 tuntia, kun Barbaran teoksen olisin lukaissut parissa, mutta kasvatin samalla myös omaa kestävyyttäni ja mielenlujuuttani, kun en voinut ahmia kirjaa e-kirjana. Sinänsä se ei haitannut, sillä lukija Rosalyn Landor on aivan loistava. Hetken meni taas sanastoon tottumisessa, mutta vain hetki. 

Tässä nyt kuuntelulistallani taistelevat seuraavaksi huomiostani tämän sarjan seuraava osa ja yllättäen Harry Hole. Mukavaa tasapainoilua romantiikan ja rikosten välillä. Ehkä jossain välissä saan luettua jotain ns. vakavaakin, mutta tällä hetkellä työ vie suurimman osan energiastani ja lukemiselle ei vain jää aivokapasiteettia riittävästi.

Jo Nesbo: Aave (äänikirja/e-kirja)

Ehkä kutsuisin tätä sellaiseksi välikirjaksi Hole-sarjassa. Harry palaa Hongkongista takaisin Osloon pelastamaan Olegin murhasyytöksiltä. Olegin sanotaan tappaneen ystävänsä Guston, joka oli sekaantunut Oslon huumepiireihin. Huumepiireihin on tullut uusi tekijä Dubai, joka myy uutta huumetta Viulua. Samaan aikaan huumekuolemat ovat vähentyneet, mutta riippuvaisia on yhä enemmän. Kunnian huumekuolemien vähenemisestä ovat saaneet Isabel Sköyen ja Mikael Bellman. Harry saapuu siis keskelle huumesotaa ja salaliittoja.

Harrylla ei ole poliisinvaltuuksia ja se vaikuttaa hänen tutkimuksiinsa. Tällä kertaa Harry saa sen verran monta uutta arpea vanhojen lisäksi, että kauneus alkaa olemaan kaukana hänen piirteistään, jos sitä on joskus löytynytkään. Ihme, että pysyy hengissä, sekin tosin kirjan lopussa jää epäselväksi.

Kirjan yhdeksi teemaksi bongasin isänrakkauden, joka syttyy huolimatta siitä, onko lapsi oma vai ei. Rakkaus ja uudelleen aloittaminen kulkee mielestäni myös kirjassa mukana. Voiko vanhat synnit antaa anteeksi. Muutoin pitää nyt sanoa, että en ihan kauheasti pitänyt kirjasta. Kirja jakautui Guston kertomukseen haudan takaa, joka tavallaan selvitti itse murhaa ja muita tapahtumia, mutta en siitä ihan kauheasti innostunut. Kirjassa tuntuu jokaisen henkilön ikävät piirteet korostuvan, eikä siinä ollut kuin muutama mukava ihminen.

Seuraavan teoksen Poliisin luin ensimmäisenä Holena vuosia sitten. Olen sen jo aloittanut, sillä mielikuvat ovat äärimmäisen heikkoja sen osalta ja koska tässä teoksessa luotiin pohjaa seuraavaan, haluan nähdä miten langat yhdistyvät.