torstai 27. lokakuuta 2011

Tami Hoag: Hautaa syvemmällä

Uusi kirjailijatuttavuus minulle. Eikä lainkaan hullumpi.

Tarina sijoittuu 1980-luvulle, mikä tarkoittaa poliisitutkinnassa sitä, että DNA-testit ovat vielä tulossa ja muutoinkin toiminta on verkkaisempaa ja perustuu enemmän tutkijoiden ammattitaitoon kuin tieteeseen. Tällaisessa ympäristössä pienestä kaupungista löytyy naisten ruumiita. Sarjamurhaaja on siis liikkeellä.

Tarinaan sekaantuu luoti aivoissaan FBI:n profiloija, ala-asteen opettaja ja neljä hänen oppilastaan perheineen. Tässä ovat ydinhenkilöt. Kirja on jaettu lyhyihin lukuihin, joissa kukin kertoo tapahtumista jonkun edellä mainitun henkilön näkökulmasta. Tämä ratkaisu teki kirjasta hieman hankalan lukea alussa, mutta noin neljänneksen jälkeen rakenne tehosti kirjan tarinaa.

Murhaaja pysyi yllättän hyvin varjeltuna melko pitkällekin kirjaa, mikä on aina hyvä juttu. Henkilöt olivat pääosin kiinnostavia, toki joukossa oli muutama jonninjoutava. Paikoin kirjassa oli liian monta langanpätkää, jotka eivät vain pysyneet käsissä.

Kokonaisuutena ihan kelvollinen jännäri. Löysin Hoagilta toisen kirjan kirpparilta, jonka jopa saata lukaista lähitulevaisuudessa. Sellainen jännäreiden faneille luettava kirja, mutta ei tosiaan tuo mitään uutta ja mullistavaa tällekään genrelle, vaikka takakansi niin hehkuttaakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti