lauantai 22. lokakuuta 2011

Charlaine Harris: Veren voima

Keräilin kirjastosta kaikki tähän asti ilmestyneet Sookie Stackhouse -kirjat, joten nyt voi lukea keskeytyksettä ainakin viisi kirjaa. Tosin en tiedä jaksanko, mutta yrittää aina voi.

Pidän tv-sarjasta todella paljon, olen katsonut kaikki tuotantokaudet, parhaimmat ainakin kahdesti. Yllättäen suosikkihahmoni on Eric, grrr...

Luin tämän ensimmäisen aikoja sitten englanniksi, hankin samalla myös 7 ensimmäistä kirjaa, mutta jotenkin en vain ole saanut aikaiseksi lukea muita, en tiedä miksi. Osasyyksi otaksun sen, että kirjat poikkeavat sarjasta todella paljon ja jotenkin en ole päässyt sen yli.

Näistä on nyt varmaan kirjoitettu niin paljon, että mitään uutta ei välttämättä ole enää sanottavana. Jotenkin Sookie tuntuu ainakin tässä ensimmäisessä kirjassa todella tyhjäpäiseltä, ehkäpä tahti muuttuu tulevissa kirjoissa. Ihan kivaa luettavaa nämä ovat, mutta jos on kiinnostavampaa, jäävät kyllä odottamaan vuoroaan.

Olen kärsinyt lievästä kirjaähkystä ja siitä syystä minulla on jälleen puolitusinaa kirjoja kesken, ehkäpä saan viikonlopun aikana loppuun vielä muutaman jo aloitetun, siksi tiuhat päivitykset.

2 kommenttia:

  1. Minä taas olen kirjojen puolella :) tv-sarja on ihan ok, muttei mikään lemppari kun taas kirjat kuuluvat suosikkeihini. Toisaalta minä olenkin ensin lukenut kirjat ja sitten vasta katsellut tv-sarjan. Pidän kyllä muistakin Harrisin sarjoista (Lily Bard, Aurora Teagarden).
    Tämä on kyllä siitä hauska ettei oikeastaa kukaan pidä molemmmista vaan se on joko tv-sarja tai kirjat.
    Niin ja Eric on ihana, myös kirjoissa (häntä ei taida vain alkupään kirjoissa ihan hirveästi näkyä)

    VastaaPoista
  2. Nyt, kun olen lukenut kaikki paitsi uusimman Sookien, olen kääntynyt rakastamaan kirjoja ja pitämään tv-sarjaa vain ihan ok sarjana. Kirjat ovat ihan jotain omaa luokkaansa ja Eric on ihanampi kirjoissa kuin sarjassa, jopa...

    VastaaPoista