Sainpa sentään yhden klassikon luettua, vaikka ei ollutkaan klassikkolistallani.
Rautatie kertoo Matista ja Liisasta sekä heidän matkaan katsomaan rautatietä. Se on myös kertomus uuden pelosta ja epäluulosta. Vaikka tarina on vanha, on kirjassa paljon sellaista, jota voi soveltaa nykyaikaankin. Pelko uutta ja ihmeellistä kohtaan on yhä edelleen vallalla maailmassa, oli kyse sitten tekniikasta, ihmisistä tai vaikka kulttuurista. Tässä kohden Aho on aikaakestävä.
Oli mielenkiintoista lukea suomea, joka sisälsi paljon sanoja, joiden merkitystä en olisi ymmärtänyt, jollei joku ystävällinen sielu, kenties kirjan edellinen omistaja, olisi kirjoittanut selityksiä sivuille. Oma painokseni on vuodelta 1955, mutta ensipainoshan ilmestyi jo 1884. Tämän vuoksi onkin kiinnostavaa, kuinka hyvin tarina on kestänyt aikaa, vaikka Matin ja Liisan elämäntapa onkin jo kadonnut aikoja sitten.
Kirjassa on pilke silmäkulmassa ja henkilöhahmot ovat loistavia. Matti on juro maalaismies, joka saattaa mököttää viikkokausia. Liisa on toimelias ja miestään tavallaan hyvin paljon rakastava emäntä. Jotenkin hurmaannuin kirjasta ja saatanpa innostua lukemaan enemmänkin suomalaisia klassikoita, sillä nehän ovat myös oman kulttuurimme peruspilareita, joiden lukeminen on yleissivistävää.
Nyt aloitin kuitenkin projektin Keskeneräiset kirjat loppuun ja tämä oli niistä ensimmäinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti