sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Henning Mankell: Wallander - Kasvoton kuolema (äänikirja)

Wallander on minulle tv:stä tuttu. Yhtään kirjaa en ole aiemmin lukenut, vaikka niitä taitaa muutama löytyä hyllystänikin. Yhtään kirjaa en myöskään ole Mankellilta lukenut. Viime aikoina on ollut ongelmia löytää kiinnostava äänikirja, tämäkään ei herättänyt suuria intohimoja, mutta kuuntelin sentään loppuun.

Kirja on ensimmäinen osa Kurt Wallander -sarjasta. Sitä ei kyllä kirjaa lukiessa uskoisi, sillä kovinkaan paljon ei Wallanderin taustoja käsitellä. Toisaalta ehkä hienoinen hidastempoisuus voi olla seurausta siitä, että on ensimmäinen osa. 

Pienestä kylästä löydetään kuolleena vanha mies. Hänen vaimonsa on henkihieverissä ja menehtyykin sairaalassa. Mies on tapettu erittäin julmalla tavalla ja vaimoakin on kidutettu. Vaimon viimeinen sana on ulkolainen. Tämä aloittaa kirjana ja Wallanderin tutkimukset. Kirjassa käsitellään Ruotsin maahanmuuttopolitiikkaa, maailman muuttumista ja sitä kautta rikosten muuttumista. Wallander on itse asiassa melko inhimillinen päähenkilö virheineen, ongelmineen ja omine vastenmielisyyksineen.

Ensimmäinen asia, joka kirjassa ärsyttää on sana ulkolainen, joka pistää korvaan/silmään joka kerta, vaikka taitaa ollakin jo melko vakiintunut sana. Muistan vain äidinkielen opettajani sanat: Ei ole olemassa kotilaista, ei siis ulkolaistakaan. En vain voi päästä tämän yli. 

Toinen asia, mikä otti korvaan joka kerta oli se, että kirjailija käyttää Wallanderista koko ajan tämän koko nimeään kuvatessaan tapahtumia kolmannesta persoonasta. Sekin vain ärsytti suunnattomasti. 

Kolmanneksi kirjassa hieman rasitti sellainen jatkuva pohdinta ja asioiden syvällinen esittäminen. Itse rikoksen ratkaiseminen olisi ollut huomattavasti nopeampaa. Okei, toisaalta tämä sai lukijan ymmärtämään päähenkilöä paremmin, mutta ärsytti kuitenkin.

Lukijana oli Eero Saarinen, joka oli oikein hyvä. Sen verran hyvä koko kokonaisuus kuitenkin oli, että seuraavaksi äänikirjakseni valitsin myös Wallanderin. Toisaalta lähikirjaston äänikirjavalikoima on noin 20-30 kappaletta, joista kolmanneksen olen kuunnellut, puolta en halua kuunnella joten lainattavaksi jää ihan muutama mahdollinen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti