Sain vinkin tähän kirjaan ystävältäni, joka kehui kirjaa ja sanoi hänelle tulleen mieleen Arttu Tuomisen upean Leipurin. Ehkä jotain samaa tässäkin oli, mutta itse en ilman ystäväni ajatusta olisi yhdistänyt näitä kahta. Leipurin jälkeen olin aivan haltioissani, tämän jälkeen olin hieman kahtiajakoisissa fiiliksissä. Toki pidin kirjasta, vai pidinkö.
Kirjan päähenkilö on poliisi Wolf, joka on hyvin ristiriitainen persoona. Toisaalta hyvä poliisimies, toisaalta ehkä jopa psykopaattinen. Lontoosta löytyy ruumis, jossa on kuuden eri ihmisen ruumiinosia. Pian poliisi saa samalta murhaajalta listan, jossa on kuusi nimeä, jotka murhaaja sanoo tappavansa tiettyinä päivinä. Viimeisenä listassa on Wolf. Suunnattomasti käänteitä, yllättäviä sellaisia. Lontoon harmaa miljöö taustalla. Hieman alkoholisoitunut naispoliisi, jolla on tunteita Wolfia kohtaan. Ex-vaimo, joka on toimittaja. Kaikki palikat ovat siis valmiina ehkä liiankin valmiina.
Luin kirjan nopeasti, lähinnä juonenkäänteiden vuoksi. Itse kieli oli mielestäni paikoin jopa ärsyttävän huonoa, liekö syy käännöksessä vai onkohan jo alkuperäisteksti ajoittain kömpelöä. Pidin kuitenkin kirjasta ajoittain, pidin siitä, että siitä löytyi kliseiden joukosta selkeitä uusia piirteitä, uusia kuvioita. Juoni vei mukanaan ja hetkittäin tunsin Wolfia kohtaan jopa myötätuntoa, kunnes kirja taas yllätti. Murhaajaa en arvannut kuin osittain, toisaalta loppu tuli melko nopeasti ilman sen suurempia vinkkejä. Koska viime aikoina olen ollut C.B. Striken lumoissa, vertasin kirjaa väkisin edelliseen lukemaani ja täytyy myöntää, että tämän kirjan pohjalta Strike vie voiton.
Jos törmään Coleen, luen varmaan seuraavan osan tätä sarjaa. En osaa sanoa, haenko kirjaa erikseen. Jännähän tällainen ristiriitainen fiiliskin on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti