Vähän pohdiskelen itsekin, että miksi ihmeessä luin vielä tämän kolmannen, vaikka olen valittanut, kritisoinut ja lukiessa hieman kärsinytkin näiden kirjojen parissa. Ihmismieli on kuitenkin kummallinen. Maailmassa on hyviä, loistavia kirjoja lukemattomia, miksi siis tuhlata aikaa sellaisiin, jotka eivät vedä mukanaan tai edes kauheasti kiinnosta.
Tällä kertaa murhaaja on kekseliäs. Hän murhaa satunnaiselta tuntuvia ihmisiä. Tapa on sama, mutta miljöö aina erilainen. Jokaiselta murhapaikalta löytyy kamera, jonka linssiin on raaputettu numero. Mia oli juuri lähdössä pitkälle lomalle, kun Holger hakee hänet ratkomaan murhia. Kukaan ei ole kunnossa, kaikilla menee huonosti henkilökohtaisessa elämässä. Luulisi, että olisi huono lähtökohta murhatutkimukselle. Kun kukaan ei tunnut myöskään nukkuvan riittävästi tai edes syövän, niin itse ainakin epäilisin kykyä saada kiinni rikollinen. Mutta näitä se ei tunnu kauheasti hidastavan.
Taas mennään etunimi-sukunimi -tyylisesti jokainen kappaleen alku. Jälleen sirotellaan vihjeitä, joista lukija ei pysty yhdistelemään mitään, mutta Mia kummallisine aivoineen yhtäkkiä vain löytää ratkaisun. En taaskaan pitänyt kauheasti. En imautunut mukaan. En elänyt heidän mukanaan.
Tämä sarja oli vähän hukkaan heitettyä aikaa. Nyt pitäisi löytää joku kirja, joka veisi täysin mukanaan, hurmaisi minut uudelleen innostumaan. Senpä vuoksi taidan kerätä luetut kirjat ja suunnata seuraavaksi kirjastoon tuoksuttelemaan tuttuja tuoksuja ja hivelemään kirjan selkämyksiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti