tiistai 2. toukokuuta 2023

Julia Quinn: Kätketty perintö

Lukujumi on ihan kaameaa. Olen yrittänyt sen aukaisemiseen dekkareita, jännäreitä, klassikoita lähes kaikkea. Sitten päätin yrittää avata sitä hömppäromantiikalla. Sen myötä aukesi sen verran, että tämän kirjan hotkaisin hetkessä. Ehkäpä sieluni huutaa nyt vain tällaista höttöä, sitä sille siis annettakoon. 

Olen näitä Bridgerton-sarjan kirjoja lukenut aiemmin 4, tämä on seitsemäs osa, joten välistä uupuu kaksi. Koin tämän hienoiseksi ongelmaksi, mutta en niin suureksi ettenkö olisi voinut kirjaa lukea ja onneksi en näin tehnytkään. Näissä teoksissa ei juurikaan viittailla aiempiin teoksiin ja tapahtumiin, tai ei ainakaan tässä.

Kirjan pääosassa on Hyacinth, joka ensimmäisten teosten aikaan on vielä lapsi. Nyt hän on varttunut 22 vuoden kypsään ikään ja on jo kolmatta vuotta hovissa, eikä vieläkään naimisissa. Hän tapaa Gareth St Clairin, joka on (yllättäen) pahamaineinen isänsä hyljeksimä nuorimies. Hyachinth alkaa kääntää Garethin isoäidin italiankielistä päiväkirjaa ja näin selviää kadonnut perintö, joka on piilotettu jonnekin St Clairin sukukartanoa. Yhteinen päämäärä saa nämä kaksi ihastumaan ja viimein myös rakastumaan ja niin edelleen.

Kyllä, takuuvarmaa hömppää, jossa on HEA eli happily ever after -loppu. Mitä muuta sitä voi haluta??? Itse olen riskien karttaja usein myös kirjojen suhteen ja haluan onnellisen lopun. Toki joskus uskaltaudun myös sellaisten teosten pariin, joissa sitä ei ole varmuudella luvassa, mutta aika usein varmistan lopun soveliaisuuden lukaisemalla kirjan viimeisiä sivuja. Tämän vuoksi äänikirjat ovat joskus todella tuskaisia ja juuri siksi en niitä enää juurikaan kuuntelekaan, toki syitä on muitakin.

Tässä muutaman päivän päästä tuleekin Bridgerton-sarjan spinoff Netflixiin katsottavaksi. Sitä odotellessa.

2 kommenttia:

  1. Siis mulle nää Bridgertonit on ollut ihan niitä parhaita lukujumin purkajia! Jos mitään muuta en oo jaksanut, niin näitä <3 Tuttu maailma, tutut hahmot, taattua romantiikkaa huumorilla. Toimii

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa mieltä. Jumi avautui ja tuli hyvä fiilis.

      Poista