Simona Ahrnstedt: Skandaalinkäryä

Takakannen kuvaus "Yöllinen kohtaaminen, jolla on järisyttävät seuraukset...". Kirjojen takakannet ovat muuttuneet samanlaisiksi kuin uutissivustot, klikkipohjaisiksi. Lue, mitä yöllä tapahtui. No, luin. Tuo lause ei kuvaa kirjaa, vaikka toki siinä on yöllinen kohtaaminen. 

Kirja sijoittuu vuoteen 1685. Nyt täytyy myöntää, että ajallinen kuvaus oli jotenkin niin pielessä, että ajoittain oikein ärsytti. Magdalena on 26-vuotias eli kyseisen ajan mittapuun mukaan liian vanha naimisiin. Hänen vanhempansa ovat kuolleet ja jättäneet hänet puille paljaille. Niinpä, kun tulee pyyntö ryhtyä nuoren Venuksen esiliinaksi pahamaineisen kreivi Gripklonin juhliin, Magdalena ottaa työn vastaan iloiten. Kuten ei aiemmassakaan Ahrnstedtin teoksessa, tässäkään ei ole mitään genrelle uutta, mutta hyvin koukuttava teos kuitenkin.

Käy niin, että Magdalena tosiaan kohtaa kreivi Gripklonin yöllä hieman epämääräisessä tilanteessa ja vastenmielisyys on molemminpuoleinen, vai onko... Kun vielä miehet löyvät vetoa, että kreivi ei pysty saamaan vanhaapiikaa innostumaan itsestään, on soppa jo melko hyvin kasattu. Monta ihan perusjuttua, jotka Barbara on minulle opettanut kirjoissaan. 

Vaikka mitään uutta ihmeellistä ei ollut, kirja koukutti minut ihan täysin ja luin sen muutamassa tunnissa vajoten täysin sen maailmaan. Tällaiset kirjat ovat hyvin rentouttavia, mutta niiden jälkeen jää vähän tyhjä olo, koska ne ovat kuitenkin vain täyttäneet jonkin tarpeen. Tässä tapauksessa viihdyttäneet, mutta eivät ruokkineet sielua. Nyt juuri kuitenkin viihdyttävyys on ihan riittävä, sieluani voin ruokkia muulla tavoin ja toisella kirjalla.

Se, mikä on ihanaa, on, että olen saanut lukuintoni takaisin.

Liane Moriarty: Mustat valkeat valheet

Olen Moriartya yrittänyt lukea aiemmin, siinä kuitenkaan onnistumatta. Tämäkään teos ei herättänyt mitään suurta intoa, mutta kun muutaman kymmenen sivun jälkeen tajusin kirjaan pohjautuvan suositun HBO:n sarjan, joten en myöskään ole katsonut muutamaa minuuttia kauemmin, sitkeästi luin kirjan loppuun. On myönnettävä, että ajoittain kirja koukutti, sen verran hienosti se oli rakennettu. Kirjan takakansi on taas täynnä mitä kehuvampia kommentteja, joista en taaskaan allekirjoita yhtään. Hyvin ne kuitenkin myivät minulle kirjan.

Alusta asti on selvää, että Pirriween alakoulun vanhempien visailuillassa kuolee joku vanhemmista, mutta kuka, miksi ja miten on se kirjan koukuttava osuus. Esikouluikäisten lasten äitien elämä ja salaisuudet eivät niinkään. Osaksi myös se, mitä olen tv-sarjasta nähnyt häiritsi lukemistani. Näin näyttelijät liian hyvin rooleissaan. 

Kaikilla on siis salaisuuksia, eikä moni asia ole niin kuin pinnalta näyttää. Hyvin tyypillinen lähtökohta. Kirja on kuitenkin rakennettu nerokkaasti. Koska on alusta asti selvää, että joku murhataan, avataan vyyhtiä ja paljastetaan salaisuuksia pikku hiljaa. Annetaan vääriä johtolankoja tai oikeastaan kerrotaan asioista vain jotain, ihan niin kuin elämässäkin. Et koskaan voi tuntea toista täydellisesti. 

Mutta joo, kirjan loppuosa oli se, jonka ahmin yhdeltä istumalta, alkuun meni useampi sessio. Koska aiempia Moriartyja olen lukenut vain muutaman kymmenen sivun verran, en osaa verrata tätä niihin. Kiinnostava kirja on tietenkin myös siksi, että siitä tehty sarja on hyvin suosittu. Yritin luettuani jälleen katsoa sitä, mutta ensimmäisen jakson puoliväli oli se, mihin jälleen jäin. Ei ole vain minun juttuni. Kirja, no ehkä vähän enemmän.

Simona Ahrnstedt: Sitoumuksia

Elämässäni on ollut suuri aukko historiallisten romanttisten kirjojen kohdalla. Olen lukenut kaikki Utrioni,  Vuori ei ole ihan mitä olen hakenut, vaikka nekin kaikki olen lukenut. On vaikeaa löytää uutta, etenkin sellaista, josta pitäisi. (Vinkkejä otetaan myös vastaan :)) Nyt onneksi löytyi vahingossa kaupan pokkarihyllyn kautta piti mennä kuitenkin. Ostin ensin tarjouksessa olleen Ahrnstedtin nykypäivään sijoittuvan kirjan, josta en ole vielä blogannutkaan. Ja sitä kautta löytyivät myös nämä historialliset kirjat, joita tosin vain on kolme kirjaston tietokannassa, joten lyhyt on tämä ilo.

Sitoumuksia sijoittuu Ruotsiin 1300 -luvulle. Se on pakko ihan alkuun todeta, että historiallinen tarkkuus ei tunnu olevan kirjailijalle kovinkaan tärkeää tai tällaisen kuvan sain. Kun ei anna sen häiritä, on kirja oikein viihdyttävä. 

Markus Järn on kuninkaan soturi, joka lähettää sotilaansa hakemaan itselleen naisen läheisestä kylästä. Markukselle tuodaan vahingossa tilallisen tytär Illliana. Illianan maine on nyt mennyttä ja Markus pakotetaan naimaan tämä. Pakko on molemminpuoleinen. Tässä lähtökohta, hyvin tyypillinen romanttiselle kirjallisuudelle ja pakkohan se on myöntää, että kirja ei tuo mitään uutta genreen, mutta se ei haittaa. 

Ahrnstedt on höystänyt romantiikkaa kevyillä eroottisilla kohtauksilla, jotka ovat ihan kivoja. Ihan kiva, voisi kuvata myös koko kirjaa. Mukavaa, hieman koukuttavaa viihdettä. Sellaista, mitä on mukava lukea sohvan nurkassa. Sen verran pakkomielteiseksi itseni kuitenkin sain, että varasin kirjastosta kirjailijan loputkin suomennetut kirjat. Elämässä on nyt sellainen vaihe, jälleen, että tarvitsee pakoa todellisuudesta.

Camilla Läckberg: Kultahäkki (äänikirja)

Vähän noloakin ehkä myöntää, että en ollut lukenut yhtään Läckbergin kirjaa ennen tätä. En myöskään olen katsonut tv-sarjaa. Nimi oli tietenkin tuttu, mutta ei muuta. Tätä kuunnellessani päädyin jo lainaamaan muutaman kirjan luettavaksi.

Koska en ollut aiemmin Läckbergiin tutustunut, niin lähdin kuuntelemaan kirjaa täysin ilman ennakko-odotuksia. En siis osaa verrata kirjaa mihinkään muuhun kirjailijan kirjaan. Tästä kirjasta pidin. Se piti otteessaan, sisälsi yllätyksiä ja mielenkiintoisia käänteitä.

Fayella on salaisuuksia. Hänen sisällään on synkkyyttä, jonka hän on piilottanut hyvin. Faye on omasta mielestään onnellisesti naimisissa Jackin kanssa. Jack on menestynyt yrittäjä ja Faye kotiäiti. Jack on täysin henkisesti alistanut Fayen, joka romahtaa Jackin jättäessä tämän toisen naisen vuoksi. Romahdusta seuraa monimutkainen kostosuunnitelma. Faye ei ole enää uhri.

Kirjassa kuljetaan kahta tasoa. Ennen tapahtuu Fjällbäckissä ja tällöin Faye kertoo minä-muodossa. Nykyhetkessä kerronta on kolmannessa muodossa. Tämä oli mielestäni oikein hieno ratkaisu, se erottaa sen entisen Fayen nykyisestä. Tasot antavat selityksiä kirjan kuluessa varsin oivasti. 

Tässä kirjassa naiset saattavat olla uhreja, mutta he nousevat elämänsä raunioista voittajina. Eivät välttämättä lain mukaan tai aina kauniisti, mutta nousevat kuitenkin. Kirja on myös tarina naisista, jotka pitävät yhtä. Suurin osa kirjan miehistä on iljettäviä hyväksikäyttäjiä, yksi poikkeus tietenkin varmistaa säännön.

On ihanaa, kun pääsee arkeen. Pääsee kuuntelemaan kirjoja työmatkalla, saa omaa aikaa.

Tuomas Vimma: Enkeleitä ja yksisarvisia - Startup-Suomen tarina

Kirjavalinta pelkästään kirjailijan vuoksi. Kyllä joo aihekin kiinnosti, mutta ei niinkään paljon. Startup on minulle lähinnä sanana tuttu tv:stä. Enemmän olen tekemisissä sellaisten yrittäjien kanssa, jotka perustavat yrityksensä oman elinkeinon vuoksi, ei tulevan exitin takia. Ajatusmaailma on siis täysin erilainen. Itse aikoinaan kauppakorkeakoulusta valmistuneena seuraan taloutta jonkin verran ihan jo viran puolestakin ja itseä aina ärsyttää asiat, joista en tiedä riittävästi. Sekin oli jälleen hyvä syy lukea tämä kirja.

Kirja on hauska tietokirja, joka ei tunnu tietokirjalta. Se on ajoittain jopa jännittävä, tosin ei jännäritavalla, vaan ihan omalla tavallaan. Luin kirjaa pitkälle luku kerrallaan, mutta pian jo huomasin lukevani vielä yhden luvun lisää. On mielenkiintoista päästä katsomaan tavallaan tuttuja tapahtumia ja yrityksiä julkisivun toiselta puolen. Kirjan keskiössä on Slush, jonka tiedän olevan Helsingissä vuosittain ja jonka tiedän olevan juuri sellainen tilaisuus, jossa itse ahdistuisin ja saisin ainakin viisi paniikkikohtausta. Useamman vuoden olen kuitenkin seurannut sitä sivusilmällä tai ainakin huomioinut sen olemassaolon ja kasvun ja sen kuinka arvostus on kasvanut. 

Startup-Suomi on aivan erilainen Suomi kuin mikä Suomi on vaikka täällä Satakunnassa, jossa kenties ollaan kateellisia ja salaa tyytyväisiä toisten pettymyksille ja epäonnistumisille. Startup-Suomessa on yhteisöllisyyttä. Täytyy valitettavasti myöntää, että vähän tuli sellainen herrakerho -fiilis kirjan perusteella tuosta yhteisöllisyydestä, mutta kun piirit ovat pienet, ei vaihtuvuuttakaan ehkä ole saavutettavissa, vielä. 

Kirja päättyy avoimeen haasteeseen ja kutsuun, ainakin omassa päässäni. Startup-Suomi on nyt tietyssä asemassa ja tilanteessa. Suomella on mainetta ja tiettyjä lupauksia on jo lunastettukin. On meidän tehtävä nyt luoda uusia malleja, uusia startuppeja, uusia yrityksiä, jotta tämäkin kirja saisi jatkoa, uuden kiehtovan juonteen.

Pidin kirjasta kovasti. Kuten totesin, se oli hauska, jännittävä ja kiinnostava. Mitä muuta voit kirjalta pyytää. Vimma-fanina tietenkin kirja oli kirjoitettu todella hyvin. Olen tietokirjojen satunnainen kuluttaja ja usein kaipaan faktoja. En ole kuitenkaan vuosilukujen ja päivämäärien ystävä, sillä niitä en ole koskaan oikein oppinut ulkoa, enkä aina jaksa ymmärtää miksi pitäisi. Tarina on tärkeämpi. Tässä kirjassa tarina oli keskiössä, kuvat olivat kiva yllätys ja lisä.

Arttu Tuominen: Verivelka

Olen ollut useammassa Arttu Tuomisen kirjajulkkarissa ja niin tässäkin. Hiljaa takarivissä, hienoinen innostunut puna kasvoilla, jonossa hakemaan nimmaria kirjaan, muutama kömpelö kohteliaisuus ja onnentunne tilanteen jälkeen sekä häpeä omasta sosiaalisesta kyvyttömyydestä. Kuinka hienoa olisikaan esittää muutama naseva kommentti tai edes sanoa jotain järkevää. No, fanityttö se on vanhakin tyttö.

Fanitan Arttua, fanitan niin paljon, että pelkäsin tämän kirjan lukemista. Pelkäsin sitä, koska kaikki olivat kehuneet ja koska pidin edellisistä todella paljon. Pelkäsin, että siirto isommalle kustantamolle olisi vienyt jotain pois. Aloitin kirjan kuitenkin heti julkkareiden jälkeen. Luin ensimmäisiä kymmeniä sivuja kylmä hiki niskassa. Oli tässä jotain runollisempaa, ei kai tuosta muodostu sellainen pysähtyvä kuvaus. Luin ja sitten lopetin. Lopetin, kun pelkäsin. 

Lähdimme muutaman kuukauden kuluttua julkkareista lomalle, pois Porista. Sieppasin ihan viimeiseksi Artun kirjan mukaan. Lomallakin väistelin kirjaa. Luin muutamat Barbara Cartlandit, aloitin yhtä toistakin, kunnes päätin, että nyt on aika. Aloitin alusta ja luin. Runolliset kuvaukset muuttuivat vain kauniiksi ja pelko jonkun muuttumisesta lientyi. Onneksi. Luin kirjan muutamassa päivässä, se häiritsi ajatuksiani koko lukemisen ajan ja nyt luettuani sen, häiritsee se vielä enemmän.

Luin kirjaa dekkarina, sillä niitä olin tottunut Artulta lukemaan, mutta olisihan itsekin pitänyt ymmärtää, että vaikka kirja on pinnalta dekkari, on se pohjalta jotain ihan muuta. Pinnalla ratkaistaan rikossa, pohjalla käsitellään ihmissuhteita, palataan menneisyyteen, pohditaan syitä syviä. On tapahtunut murha, tässä ihan lähellä meitä Ahlaisissa. Ahlaisten rantatietä ajaessamme lomalta kotiin, aina käytämme Muumipapan sanoja: "Meri, se on tullut takaisin." Se on tieto itselle, että koti on lähellä.

Nyt kuitenkin Ahlaisissa on tapahtunut murha, joka vaikuttaa hyvin selkeältä. Juoppoporukka, yksi selkeä murhaaja. Murha onkin selvää kauraa, eikä kirjan juju ole sen selvittäminen, vaan kaikki se, mikä johti murhaan tietoisesti tai tiedostamatta. Ja siitä, mitä kaikkea olet valmis tekemään ystävyyden ja sen nimissä annettujen lupausten vuoksi.

Kirjassa on kiinnostavia hahmoja Jarin ja Antin lisäksi. Heidän oma historiansa ja arpensa antavat uuden perspektiivin kirjan tapahtumille. Toisaalta he jäävät vähän roikkumaan, ovat sivullisia tässä kaikessa. Sellaisia heidän tässä kirjassa kuuluukin olla, sillä kirja on tarina kahden pojan ystävyydestä.

Olen lukenut, että kirja liikutti, sekin kavahdutti minua. Artun kirjoissa kuuluu olla väkivaltaa ja rosoisuutta, siellä kuuluu olla tuttuja paikkoja, joissa on synkkiä varjoja ja siellä kuuluu olla ainakin yksi maininta Harjavallan pahamaineisuudesta. Kirja liikutti minua, myönnän, mutta siinä oli myös kaikkea muuta, mitä olin halunnutkin. Löytyi tuttuja paikkoja, reittejä, joita olin itsekin kulkenut. Oli maininta Harjavallasta, oli silmitöntä väkivaltaa ja etenkin oli porilaista rosoisuutta. 

Tämä kirja pitää lukea rauhassa ja nauttia siitä. Ymmärtää sen monikerroksellisuus. Ymmärtää, mitä X tarkoittaa. Itse kaipaan omia kirjeitäni nuoremmalta itseltäni, kaipaan ystävyyttä, joka on muuttunut lapsuuden ehdottomuudesta toisen huomioonottavaksi arvostukseksi. Kirjan ystävyys on ehdotonta, muuttumatonta. Se on X.

Jane Johnson: Neidonryöstö

Suurin odotuksin tartuin kirjastossa tähän kirjaan. Suuret odotukset eivät täyttyneet. Odotin suurta draamaa, romantiikkaa, kiihkeyttä, sain hieman valjun pläjäyksen historiaa, muutaman poskisuudelman ja hieman dramatiikkaa hitusella yliluonnollisuutta. 

Cat on Cornwallilainen palvelijatar vuonna 1625. Hän kaipaa jotain äksöniä elämäänsä. Hän hamuaa kirjontamestariksi, mutta on joutumassa pakkoavioliittoon serkkunsa Robertin kanssa, kunnes joukko turkkilaisia merirosvoja vie kirkollisen ihmisiä vankeinaan Marokkoon. Täällä Cat kohoaa haluamaansa toimeen kirjonnan opettajana. Koko ajan hänellä on mukanaan kirjontakirja, johon hän kirjoittaa päiväkirjamerkintöjä.

Nykyajassa Julia saa kyseisen kirjan jäähyväislahjaksi naimisissa olevalta poikaystävältään ja kiinnostuu merkintöjen kirjoittajasta niin, että seuraa tämän jälkiä Marokkoon. Siellä hän tapaa eksoottisen ja kiinnostavan Idrissin, joka auttaa häntä selvittämään salaisuutta.

Vielä tässä vaiheessakin kuulostaa todella hyvältä, mutta ei vain toimi. On pitkiä kuvauksia Robertin kulusta metsässä, sivukaupalla, mutta Catin ja merirosvopäällikön suhteen kehittyminen kuvataan muutamalla lauseella. MIKSI?

Odotin balsamia romantiikan nälkäiselle sielulleni ja sitä en saanut. Enkä myöskään oppinut erheestä, vaan lainasin myös kirjailijan toisen kirjan. Nyt kuitenkin harkitsen sen lukemista tai ainakin laitan toiveeni huomattavasti alemmas. 

Hyllyni ovat täynnä romantiikkaa, mutta haluaisin löytää jonkun uuden, jonkun uuden näkökulman kuitenkin takuuvarmana ja perinteisenä. Onneksi on loma ja pieni erhe ei haittaa, sillä aikaa on.