tiistai 3. heinäkuuta 2012

Mia Vänskä: Saattaja


Eilinen päivä meni splatter-kauhun merkeissä, tänään vähän perinteisempää, harvinaista kotimaista kauhua. Kauhua on turvallista lukea, kun ulkona paistaa aurinko ja kesä tuoksuu, ei mitenkään samaistu kirjan tapahtumiin, onneksi.

Tämä teos on ilmestynyt viime vuonna, mutta oli täysin jättänyt sen huomiotta. Nyt bongasin e-kirjana ja lukeahan se täytyi. Kyseessä on Vänskän esikoisteos ja tosiaan harvinaista kotimaista kauhua. Tarinassa Lilja eroaa miehestään ja muuttaa takaisin vanhaan kotitaloonsa. Alku on aivan perinteistä ihmissuhdesotkujen selvittelyä, mutta sitten alkaa tapahtua. Valot ovat päällä, vaikka ne ovat sammutettuina, ihmisiä kuolee oudosti ja toiset käyttäytyvät oudosti. Mitä onkaan Liljan talon kellarissa…

Pidin kirjan alkuosasta, kun tunnelma jännittyi ja kasvoi, mutta loppuosan Tuonelan tunnelmat eivät välittyneet niin hyvin kuin olisin toivonut. Olisin niin mielelläni rakastanut kirjaa alusta loppuun. Nyt alkuosaan ihastuin ja loppuosan luin melko tunteettomasti. Aivan lopusta taas pidin. Kirjaa olisi mielellään tosiaan rakastanut, mutta siitä löytyi muutama ärsyttäväkin piirre. Kuvittelin päähenkilön olevan noin 25 vuotias, mutta lopussa tajusin, että hänhän on suunnilleen ikäiseni, mikä tavallaan myös sotki ajatuksiani kirjasta, sillä en voisi kuvitella itse käyttäytyväni hänen tavoin. Toinen pikkuärsytys liittyi könytä –sanaan, jota käytettiin aika paljon. Könytä ei kuulu ainakaan omaan sanavarastooni ja se pisti silmään. Paikoin tekstistä tuli mieleen ainekirjoitus eli sulavuus puuttui.

Mutta tästä kaikesta huolimatta, kirja on lukemisen arvoinen. Siinä yhdistyy ihmissuhdedraama kauhuun ja kansanperinteeseen. Se on rohkea ja omaperäinenkin tavallaan. Verrattuna Duncaniin se sisältää enemmän vertauskuvallista väkivaltaa ja kauhua kuin Duncanin splatter-tyyppinen roiskinta. Ehkä enemmän naisten kirja kuin Duncan.

Suosittelen kyllä kaikille kauhun ystäville, en kuitenkaan ehkä splatterin vannoutuneille faneille, sillä heille tämä ei juurikaan tarjoa paljoa, mutta esim. Sinisalosta pitäville, tämä varmasti sopii. Mielenkiinnolla seuraan kirjailijan uraa tästä eteenpäin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti