Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät

On kuin olisi möyrinyt maan alla salakäytävissä ja muistoissani on vain epäröiviä muistikuvia kaikesta, mitä koin siellä. On hengästyttävä olo, sellainen, että ei tiedä pitäisikö levähtää vai onko levännyt jo tarpeeksi.

Tartuin kirjaan epäröimättä ilman mitään ennakkoajatuksia tai –asetelmia. En ollut nähnyt, kuullut tai lukenut kirjasta mitään ennen ensi kosketustani. En kyllä ymmärrä, miten tämä on saattanut livahtaa ohi silmieni, mutta ei haittaa, nyt sain siihen kosketuksen. Miten kuvailla kirjaa, jonka lukeminen saattaa outoon olotilaan? Luin tänään uutisen, että merenneitoja ei sitten ole olemassa, tässä kirjassa niitä on. Ne ovatkin tosin ainoat yliluonnolliset olennot, joihin kirjassa viitataan, jos ei lasketa aaveita mukaan. Muutoin kirja on yliluonnollinen itsessään. Se on kuvaus keski-iästä, nuoruudesta, lapsuudesta, unimaailmasta ja rakkaudesta. Siinä kadotetaan ja löydetään jälleen uudelleen.

Kirjan päähenkilö on Olli, keski-ikäinen mies, joka ei tunnusta kärsivänsä keski-iän kriisiä. Hän haikailee kadotetun nuoruuden perään, kaiken sen perään, minkä on jo kadottanut. Hän myös kadottaa sateenvarjojaan usein. Harjukaupunki, Jyväskylä, on tapahtumien keskus. Keskuksena toimii myös kirja, jonka on kirjoittanut Ollin nuoruuden rakastettu Kerttu Kara. Kirja ”Elokuvallinen elämänopas” käsittelee elämän eri tilanteita elokuvan näkökulmasta. Keskiössä on myös uusi kirja, jonka Kerttu kirjoittaa Jyväskylästä ja sen maagisuudesta. Puhutaan M-hiukkasista, jotka joissain paikoin esiintyvät niin, että jotain elokuvallista tapahtuu. Kirjassa vilahtelevat elokuvataiteen klassikot kuitenkaan unohtamatta uusiakin teoksia. Koko kirja on hyvin elokuvallinen, sen voi lukiessa nähdä valkokankaalla.

Kirjassa on kaksi loppu blanc ja rouge. Itse sain blancin ja luettuani molemmat, pidin myös siitä enemmän. Vaihtoehtoisen lopun voi lukea netistä. Mielenkiintoinen idea ja hämmästyttävän toimiva juuri tässä kirjassa.

Kirja oli erilainen, täysin erilainen kuin mitä yleensä luen tai olen lukenut aiemmin. Ehkä jotain samanlaista löytyy Bestiariosta, jonka luin jokin aika sitten. Reaalimaailma, jossa on jotain eri tavoin. Päärynäpuu, joka kasvaa ylösalaisin tai sateenvarjot, jotka katoavat.

Olen hämmentynyt, ehkä kirja vaatii aikaa sulattaa, ehkä se muhii aivoissani, kunnes eräänä päivänä löydän kolon maasta, johon haluan ryömiä tai kadotan sateenvarjoni. Suosittelenko kirjaa, suosittelen, mutta kirja tulee lukea avoimesti, antaa sen kutittaa aisteja ja luoda kuvia. Sitä ei saa ottaa liian tosissaan tai lukea sitä kuin piru raamattua. Sen pitää antaa tuoda oma maagisuutensa esiin, pikkuhiljaa kuin varkain.