Jälleen yksi kirja aamupalanovelleja on saatu päätökseen. Nämä olivatkin varsin mainioita aamupalan pituisia novelleja, ehti lukea parikin aamussa, joskus kiireellä jopa kolme.
Kuten otsikko kertoo, novellit kertovat palasia normaalista elämästä. Ne ovat kohtauksia metrossa, kadulla, hetken tapahtumia, joihin henkilöt pysähtyvät vain jatkaakseen matkaa. Niissä ei tavallaan ole alkua ja loppua, ne vain tapahtuvat kuin ohimennen ja elämä jatkuu. Osassa novelli on tarina tienhaarasta, johon henkilö on ajautunut, päätöksenteosta. Teksteissä ei ole yliluonnollisuutta, eivätkä ne kerro ihmeellisistä ihmisistä, vaan aivan tavallisista. On kuin pääsisi kurkistamaan jonkun elämään, aika hieno fiilis.
Tämä oli toinen Verroseni ja pidin kovasti, vaikka mitään maagisuutta tai scifiä kirja ei sisältänytkään. Tarinat olivat niin luontevia ja uskottavia, että välillä oikein harmitti, kun ei tiennyt, mitä tapahtuu seuraavaksi. Oli kuin olisin istunut kahvilassa ja katsonut ihmisiä ympärilläni ja miettinyt heille tarinan tai päässyt hetkeksi elämään heidän elämäänsä.
Novelleista on taas pakko sanoa sen verran, että olen koukuttunut nähin juuri tuossa tilanteessa, jolloin aikaa lukemiseen on vähän, jos ollenkaan. Sanomalehden korvikkeena aamupalapöydässä. Kun aikaa on vain 10 minuuttia, mutta on pakonomainen tarve lukea jotain. Kun ei ihan oikeasti jaksa lukea, mutta jotain haluaisi kuitenkin lukaista. Seuraava novellikirjani lähtikin eilen kirjastosta mukaan, mutta se on sen verran paksu, että siitä riittää pidemmäksikin aikaa.
Seuraava Verronen on jo jonkin aikaa odotellut vuoroaan lukuvuoressa. Sopivalla fiiliksellä sekin varmaan löytää tiensä luettavaksi jossain vaiheessa.
Maarit Verronen on hieno kirjailija, mahtavaa että hän näkyy blogeissakin!
VastaaPoistaLuin joskus aikoinani paljon niitä oudompia verrosia, mutta nämä nykyiset ovat jääneet lukematta suurelta osin.
Pitäisi joskus lukea taas.