torstai 3. tammikuuta 2019

Danuta Reah: Pelkkää pimeyttä

Takakansi lupaa kauhuntunteen, kun pimeässä nainen luulee jonkun seuraavan itseään. Tälle mielikuvitukselle hyvinkin tyypillinen tunne. Odotin suurta takakannen perusteella. Odotin turhaan.

Debbie on opettaja, joka iltatuntien jälkeen näkee jotain rautatieasemalla. Paljastuu, että hän näkee sarjamurhaajan hahmon. Itsekäs toimittaja kirjoittaa hänestä jutun lehteen ja Debbiestä tulee murhaajan seuraava uhri. Debbien koulun turvallisuusmies Rob huolestuu Debbiestä ja huolimatta traagisesta menneisyydestään huomaa huolessaan jotain muutakin kuin pelkkää ammatillistä kiinnostusta. Murhaaja siis seuraa Debbietä, joka kieltää ahdistavat tilanteet ja olon. Itsekäs toimittaja Tim haluaa vain itselleen kunniaa ja edesauttaa murhaajan toimia. Poliisit tutkivat tahollaan.

Kirjassa vaihtelevat luvun sisällä eri ihmisten näkökulmat jotenkin rauhattomasti. Kaikki on kirjoitettu kolmannessa muodossa ja jotenkin se esti pääsemästä lähelle hahmoja tai sitten se oli vain teksti, joka tuntui ajoittain lässyttävältä. Kauhun tunnetta en saanut tuotettua lukiessani, vaikka kuinka olisin halunnut. Pettymys siis sillä tasolla. En voi kyllä sanoa jännittäneenikään paitsi ehkä ihan lopussa.

Vähän tylsää taas, kun jälleen kerran luin kirjan, joka ei loppujen lopuksi ollutkaan hyvä. Sitä alkaa taas epäilemään hyvien kirjojen olemassaoloakaan. Onneksi omat hyllyt tursuvat kirjoja, jotka tiedän hyviksi ja tällaisen kirjan jälkeen tekee aina mieli palata vanhan tutun pariin. Yritän hillitä itseni ja hakea lukemattomien pinostani jälleen suurella toiveikkuudella sellaisen tulevan go-to -kirjani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti