lauantai 18. helmikuuta 2012

Dean Koontz: Pienempi paha

Pitkästä aikaa luin dekkarin. Dekkarikausia tulee ja menee, en usko, että tämä on kauden alku, mutta ihan mukava luettava kuitenkin. En ole tainnut Koontzin kirjoja oikein lukeakaan aiemmin, joten sitenkin jotain uutta ja erityistä.

Kirja alkaa hyvin kiinnostavasti, baarimikko Billy löytää autonsa tuulilasista viestin, jossa häntä pyydetään valitsemaan. Joko hän toimittaa viestin poliisille ja iäkäs nainen kuolee tai hän ei tee mitään ja viehättävä vaalea opettajatar kuolee. Tästä alkaa osittain tyypillinen dekkarin kissa-hiiri -leikki.

Billy tuntuu alussa hyvin sympaattiselta hahmolta, kiltiltä, huolehtivaiselta. Hänen taustaan paljastuu kuitenkin vähemmän kilttejä yksityiskohtia. Toisaalta, ne eivät ainakaan omaa mielipidettäni kuitenkaan muuttaneet.

Dekkareita lukiessa on aina hauska itse yrittää paljastaa murhaajaa, etenkin perinteisen tyylisissä "murha kirjastossa" kirjoissa. Tämä ei nyt ole mitenkään perinteinen, mutta murhaajan arvailu oli kuitenkin hauskaa. Osuin jopa osittain oikeaan, mutta olin kuitenkin aivan väärässä, mikä oli erittäin mukava asia lukukokemuksen kannalta.

Itselleni jäi ihan kiva fiilis kirjasta ja saattaisin kuvitella lukevani useammankin Koontzin kirjan. En ehkä lähde saalistamaan, mutta jos eteen sattuu, niin saatan ottaa mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti