maanantai 12. maaliskuuta 2012

Eppu Nuotio: Musta (äänikirja)

Eppu Nuotion tiedän televisiosta. En ole lukenut hänen kirjojaan ja suoraan sanoen en olisi lainannut tätäkään, jos valinnanvaraa olisi lähikirjastossa ollut enemmän äänikirjojen suhteen, vaan ei ollut. No, ei tämä nyt niin huono ollut kuin olin ajatellut, mutta ei mikään ihan ihmeellinenkään.

Kirja kertoo Piistä, tummaihoisesta toimittajasta, joka on lähetetty Helsingistä aluetoimitukseen. Hän saa uutisoitaakseen uutisen tapetusta raskaana olleesta papista. Tästä lähtee liikkeelle vyyhti, joka alkaa avautua kerros kerrokselta. Tapahtuman selvitessä Pii saa selville asioita myös itsestään ja kasvaa ihmisenä.

Se täytyy Nuotion ansioksi sanoa, että hän pystyi pitämään jännityksen suhteellisen hyvin hallussaan. Murhaajan arvasin kuitenkin oikein jo vähän aiemmin. Jotenkin ratkaisu jäi kuitenkin torsoksi. Pääasia ei loppujen lopuksi ollutkaan tapahtunut rikos, vaan Piin kasvu, mikä oli hieman ristiriitaista.

Kirjan luki kirjailija itse. Verrattuna edelliseen kuuntelemaani äänikirjaan oli ero huima. Edellinen oli näytelty loistavasti, tässä kirja vain luettiin. Englanninkielen ääntämys särähti korvaani jo Jussi Lammen lukiessa Perssonia ja tässä myös, mutta makuasia varmaan jälleen. Kirja oli kuitenkin ihan miellyttävä kuunnella. En kuitenkaan koukuttunut eikä kirja saanut minua innostumaan muista Nuotion kirjoista, harmi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti