Huikea esikoinen, sellaiseksi
tätä kuvataan takakannessa. Ei ehkä ihan huikaiseva, mutta erinomainen ja
ajatuksia herättävä. Tämä oli ehkä sellainen kevyt askel sotakirjojen suuntaan,
joita en ole vielä rohjennut lukea. Sotakirja tämä tavallaan on, vaikka ei
olekaan. Sota on vain näyttämö, jossa ihmisen luonne paljastuu ja jonka arpia
hän saa kantaa lopun elämäänsä.
Kirja alkaa, kun 79-vuotias Antti
putoaa katolta. Sanotaan, että tuollaisessa tilanteessa koko elämä vilahtaa
silmien ohi, mutta Antti ei näe mitään. Hän putoamisensa jälkeen kuitenkin
sekoittaa nykyisyyden menneisyyteen. Antti on ollut toisessa maailmansodassa
vapaaehtoisena Saksan SS-joukoissa. Hän alkaa nähdä läheistensä sijaan
sotatovereitaan sellaisina kuin he olivat.
Kirja jakautuu osiin, joissa
vaihtelevat nykyaika ja menneisyys, aika rintamalla. Nykyajassa vaimo, lapset,
lapsenlapset kaikki saavat roolinsa menneisyydestä. Antin pään sisällä kuohuu,
mutta ulos hän ei saa itsestään kuin merkityksettömiä sanoja. Menneisyyden
osioissa päästään Ukrainan aroille kokemaan sodan julmuus ja se, kuinka se
muuttaa ihmisen. Kuinka raakuudesta tulee arkipäivää ja tapa päästä pois
ongelmista. Paikoin nämä olivat jopa erittäin ahdistavaa luettavaa, mutta
kuitenkin oikein hyvin kirjoitettuja.
Voisi pohtia, että kirja on
tarina sodan julmuudesta, mutta sitä se ei pelkästään ole. Julmuus ei ole
itseisarvo, vaan se on jotain, mikä jää ihmisen mieleen, kun hän sodasta palaa
takaisin omaan elämäänsä, vai onko se enää omaa. Arvet jäävät mieleen, ne
vainoavat päivin öin. Toiset oppivat elämään niiden kanssa, toiset eivät.
Kirjassa on monta tasoa. Kaarlo
on Antin serkku, joka ei päässyt SS-joukkoihin ja on ollut siitä aina Antille
kateellinen tietämättä kaikesta siitä, mitä oikeastaan on tapahtunut. Hän on
kokenut, että Antti on aina päässyt parrasvaloihin hänen kustannuksellaan. Väliin
en ymmärtänyt, miksi Kaarlo kulki mukana tarinassa, vaikka olihan Antilla ja
Kaarlolla oma historiansa, mutta loppua kohden asia alkoi seljetä ja toi
tarinaan uudenlaisen vivahteen.
Pidin kirjasta, vaikka se
ahdistikin minua. Se on tosiaan tavanomaisuudesta poikkeava sotakirja ja
esikoiskirja. Kerroksia oli monia, mutta kuitenkin lopussa kaikki tuntui
kertyvän yhteen. Suosittelen lämpimästi kokemukseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti