tiistai 29. tammikuuta 2013

Meg Rosoff: Poikkeustila

Sain Nafisanilta Yöpöydän kirjoista jo syyskuussa haasteen lukea tämä Rosoffin teos. Lainasin sen jopa kirjastosta lähes saman tien, mutta jostain syystä se oli hautautuneena kirjastopinon pohjalle näin pitkään. Nopeastihan tämän luki, kun pääsi yli muutamasta hieman ärsyttäväst seikasta. Loppujen lopuksi teos oli myös oikein mukava yllätys.

Kirja kertoo 15 vuotiaasta Daisysta, joka lähtee Amerikasta serkkujensa luon Englantiin. Maailma on valmiustilassa ja sodan uhka leijuu uhkaavana yllä. Sitä eivät lapset kuitenkaan ymmärrä, vaan elävät, rakastuvat ja tutkivat maailmaa. Daisylla on syömishäiriö, hän rakastuu serkkuunsa Edmundiin ja oppii uudenlaisen elämän, kunnes sota syttyy. Kaikki muuttuu. Daisy ja Edmund joutuvat erilleen, Daisy Edmundin siskon kanssa toiseen kaupunkiin. Sodan kauhut näyttäytyvät kirjassa lapsen/nuoren silmin. Selviytyminen, ruoan hankkiminen ovat pääroolissa. Se kertoo, kuinka teknologiaan tottunut nuori pystyy kuitenkin selviämään maailmassa, missä ei ole sähköä tai Take away -kahveja.

Kirja on kirjoitettu Daisyn kertomana, hän katsoo aikaa taaksepäin. Ärsyttävä piirre, joka ensimmäisellä yrittämällä tyrehdytti lukuinnon, on se, että Tietyt Asiat on aina Välillä kirjoitettu Isoilla alkukirjaimilla tai jopa KAPITAALEILLA. Se ei vain jotenkin istunut omaan ajattelumaailmaan, vaikka tajusinkin, sen korostavan Daisyn kertomuksesta toisten sanomisia ja tekemisiä. 

Kirja oli ihan hyvä. En kuitenkaan ihan täysin hullaantunut, jotenkin tuntui, että aiheesta olisi saatu irti vielä enemmän. Kirja jotenkin töksähti vain loppuunsa, joka kuitenkin oli ainakin hieman yllättävä, mistä plussa. 

Kirjasta on ilmestymässä elokuva, joten jos haluat lukea kirjan ensin, nyt on se aika. Suosittelen kirjaa joka tapauksessa, sillä kyllähän se herättää ajatuksia ja on ihan mukava, pikkaisen erilainen luettava. 

Kiitokset Nafisanille.

2 kommenttia:

  1. Harmillista, että sinulle lukukokemus ei ollut yhtä miellyttävä kuin minulle. Kiitos kun kuitenkin jaksoit teoksen loppuun lukea. Tämä on kyllä erilainen nuorten kirja ja herättää ajatuksia ihan toisella tavalla. En tiennytkään elokuvasta, pitääpä käydä tutkimassa laittamaasi linkkiä tarkemmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En väittäisi ettei ollut miellyttävä, sillä ahmin kirjan kuitenkin parissa illassa. Odotin ehkä vain enemmän, koska kirjaa on kehuttu ja palkittu niin paljon. Lukaisin Goodreadsista arvioita Rosoffin muista kirjoista ja niistä ei oltu niin paljon pidetty.

      Poista