tiistai 29. huhtikuuta 2014

Huhtikuun romanttiset

Tässäpä huhtikuun saldoa. Hieman on lukeminen hiipunut tässä kuussa, ymmärrettävästi. Kesken on pari villatakkia, poncho, pari huivia, sukkia ja pipo. Pihalla multasäkit kutsuvat ja taimet huutavat vettä. Olen yrittänyt lukea jotain fiksuakin, mutta en vain pysty. Osa syy esitelty edellä, mutta suureksi syyksi katson työpaikanvaihtoruljanssin, joka kärjistyy 12.5., kun aloitan uudessa työssäni. Kirjanpitoa, jee...

Joanna Mazurkiewicz: All about you

India aloittaa collegen. Hän törmää siellä ensimmäisenä päivänä Oliveriin, jota hän kiusasi koko lukion ajan. Oliverin isoveli Christian oli Indian poikaystävä, mutta sitten tapahtui jotain, josta India syytti Oliveria ja tämän vuoksi salatakseen tuskansa aloitti kiusaamisen. Nyt Oliver on kuitenkin muuttunut ja vannoo ajavansa Indian pois collegesta. Kiusaajasta tuleekin kiusattu ja päinvastoin. Taustalla on kuitenkin rakkautta, joten alkaa leikki rakkauden ja vihan välillä.

Ja sitten se koukutus iski. Hankin ensin ilmaisen version, jossa oli noin 70 ensimmäistä sivua. Sen jälkeen koko teoksen ja maltoin tuskin odottaa kirjan loppuun saattamista ja nyt ahdistaa, kun seuraavaa osaa joutuu odottamaan hyvin todennäköisesti liian kauan. Juoni ei ole mikään uusi ja ihmeellinen, eikä kirja ole mitenkään ihmeellisti kirjoitettu, mutta siinä on jotain, joka saa lukemaan ahmien jokaisen sanan. Kirjan henkilötkään eivät ole mukavia tai edes kovinkaan kiinnostavia, mutta kuitenkin jokainen hahmo on kuin vanha tuttu. Hitsit, kun osaisi itse luoda tuollaisen ilmapiirin kirjaan. Nyt sitten odotan kuukausia, että saan tietää, miten käy. Kirja jäi harvinaisen koukuttavaan kohtaukseen, joka sai haukkomaan henkeä. Ihanaa, mutta samalla niin tuskaista.


Simone Elkeles: Chain reaction

Kirja on kolmas osa Perfect chemistry -sarjasta tai ainakin se kirja aloitti sarjan. Luis Fuentes on veljeksistä nuorin. Hän on hyvä koulussa ja hänellä on selkeä visio elämästään, kunnes perhe palaa Fairfieldiin ja jengi alkaa houkutella Luisia joukkoihinsa. Kuvioissa pyörii mukana myös Nikki, tyttö, johon Luis rakastuu, mutta jolla on omat luurankonsa kaapissa. Pystyykö Luis vastustamaan verenperintönään kulkevaa jengiä, pystyykö hän murtamaan Nikkin rakentaman muurin. Hyvin samanlaista tarinaa kuin vanhempien veljien tarinoissa. Sinänsä se ei haitannut, sillä olenhan pitänyt niistäkin, mutta jotenkin nyt, kun luin kaksi näistä aivan peräkkäin, aloin toivoa, että jotain uuttakin olisi ollut mukana.

Kirja on kuitenkin ihan hyvä ja täynnä niitä tuttuja latinorytmejä.


R.L. Mathewson: Playing for keeps (A Neighbour from hell 1)

Haley ja Jamie asuvat naapureina. Haley on kiltti ja ujo opettaja, joka ei pysty sanomaan naapurilleen tämän käytöksestä kunnes naapuri tuhoaa hänen kukkansa. Pian Haley kuitenkin huomaa, että naapurin käytös ei ole ollut tahallaan helvetistä ja oikeastaan tämä on todella hyvä ystävät ja enemmänkin.Mutta Haley on kokematon ja Jamie taas täysin päinvastainen. Pystyvätkö he kuitenkin löytämään yhteisen sävelen.

Ei tämä nyt ollut mitenkään kummallinen teos, mutta ihan luettava ja viihdyttävä. En vain jotenkin pääse irti näistä romanttisista, enkä oikeastaan tiedä haluanko. Sitä joutuu töissä tekemään "totisten" asioiden kanssa enemmän tai vähemmän töitä, joten on oikein rentouttavaa lukea ihan jotain muuta. Lisäksi näiden joukosta löytyy aina ajoittain todellisia helmiä, jollainen tämä ei nyt ollut kuitenkaan. Hankkiessani oli ilmainen, mutta nyt maksaa 0,99.


JB Salisbury: Fighting to forget

Ultimate tappelua, musiikkia, adrenaliinia pumppaavia harrasteita, siitä on Rexin elämä tehty. Rex ei muista juuri mitään lapsuudestaan. Hän on sekaisin, ei kykene hellyyteen, rakkauteen ja näkee ihmeellisiä painajaisia. Hänen elämäänsä tulee Mac. Mac on oudolla tavalla tuttu ja pääsee kuin varkain Rexin pystyttämän suojamuurin läpi. Kun totuus hänen lapsuudestaan selviää, pystyykö Rex kestämään sen ja kestääkö Macin ja Rexin kiintymys.

Olin niin täysin koukuttunut tähän kirjaan, että ostin lyhyen samplen jälkeen heti koko teoksen ja tuskaisena laskin Kindleni alas yhdeltä yöllä, kun oli ihan pakko nukkuakin. Kirja jäi ärsyttävästi kesken ja luin sen heti ensimmäisen tilaisuuden tullen. Kirja koukutti, mutta jotenkin sen luettuani olin kuitenkin hieman pettynyt, kaikki meni vähän liian helposti kuitenkin. Kuitenkin, jos pidät tatuoiduista pahoista pojista, niin suosittelen, kyllä on lukemisen arvoinen. Tämä on kolmas kirja Fighting -sarjassa, mutta nämä ovat itsenäisiä osia. Harkitsen kahden ensimmäisen lukemista, jollen nyt saa itseäni vieroitettua Kindlestä pääsiäiseksi tai ainakin jonkin muun kirjan pariin. Pakko olisi nukkuakin jossain välissä...


Bella Jewel: Number thirteen

Meni jonkin aikaa, kun pohdin, että mitä oikein olen lukemassa. Onko kyseessä kieroutunutta seksiä vai jotain aivan muuta ja kyseessähän oli aivan jotain muuta, vaikka hieman jotkut jutut johtivat harhaan. Kolmetoista nuorta naista herää huoneesta, kukaan ei muista mitään. He huomaavat olevansa talossa, jossa heidän tulee palvella Master Williamia. Keitä he ovat, miksi he ovat talossa? Itse asiassa juoni oli aika kiinnostava, vaikka kyseessä onkin romantiikkaa. Se pisti miettimään tätä maailmaa ja millaisissa tilanteissa ihmiset elävät.

En juonesta sen enempää kerro, jos joku vaikka innostuu lukemaan, sillä tätä ei kannata spoilata. Pidin itse kirjasta. Hinta noin 3 euroa oli ihan sopiva. Vähän erilaista romantiikkaa välillä.


L.A.Casey: Dominic

Vaihteeksi ollaan Irlannissa ja tämä näkyi käytetyssä kielessä, tosin paksu murre ei täysin välittynyt, mutta mielikuvitus tuli avuksi. Bronagh on vanhempiensa kuoleman jälkeen vetäytynyt omaan kuplaansa, kunnes Dominic muuttaa samaan pieneen kylään. Dominic ottaa Bronaghin silmätikukseen ja alkaa viha-rakkaus -suhde, jossa lentävät loukkaukset yhtä lailla kuin nyrkiniskut, eivät tosin tämän parin kesken, mutta muihin miehiin päin. Tätä kyräilyä on lähes koko kirja ja sitä oli kyllä hauska lukea. Kirja on viihdyttävä, seksikäs ja jopa hieman jännittäväkin. Erittäin mukavaa vaihtelua on tarinan sijoittuminen muualle kuin Jenkkeihin. Kirja on ensimmäinen osa Slaterin veljeksistä ja näymmä kirjoja on tulossa useampiakin. Vähän sellainen ehkä luen, ehkä en -fiilis näiden suhteen. Hyvää viihdettä huokeaan 3 euron hintaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti