lauantai 31. joulukuuta 2011

Michelle Willingham: Salakavala sydän

Tämä kirja aloittaa käsittääkseni McEganin -saagan, joten olisi pitänyt lukea ennen edellistä, toisaalta kirjoja yhdistää vain nimi ja paikka, joten eipä paljon haittaa ole "väärässä" järjestyksessä lukemisesta.

Kirja sijoittuu 1100-luvulle, mikä on ollut minulle aina sellainen vaike vuosisata tai ylipäätään keskiajalle sijoittuvat kirjat. Jotenkin ne eivät ole houkutelleet yhtä lailla kuin vaikka 1700-luvulle sijoittuneet. No, luettua tuli ja sisälsihän tämäkin kuumia tunteita, kieltäytymistä, jännitystä ja romantiikkaa. Iseult on lupautunut toiselle miehelle, kun rakastuu Kieraniin, orjaan, joka ei kuitenkaan ole oikeasti orja. Siinä sellainen pikasisältö kirjasta.

Edellisen Willinghamin tapaan tämä oli ihan kiva luettava, mutta täytyy myöntää, että ei niin kiinnostava kuin aiempi. Jotenkin naiseuden nappula -käsite ei sopinut kirjan ilmapiiriin ja teki siitä jotenkin tahattoman koomisen. Kuumat kohtaukset menettivät hieman kuumuuttaan kyseisen käsitteen kautta. Ehkä kyseessä oli lapsus kääntäjän puolelta.

Jotenkin ahdistavaa päättää lukuvuosi tällaiseen mitäänsanomattomaan kirjaan, mutta minkäs teet. Ehkä aloitan ensi vuoden laadukkaammalla...tai sitten en.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti